tiistai 19. tammikuuta 2016

Blue Monday

Eilen oli tosiaan niin kutsuttu Blue Moday joka on jollain mittakaavalla määritelty vuoden masentavimmaksi päiväksi. En nyt tiedä johtuiko oma masentuneisuus siitä, että kyseessä oli bm, vai siitä, että viikon ihanan lomailun jälkeen kello soi 0600 ja piti reippaana tyttönä nousta ylös ja suunnata töihin. Masensi jokatapauksessa ihan pirusti.

Töissä aika tuntui matelevan, vaikka olinkin todella kivassa yksikössä todella kivojen työkaverien ja asukkaiden kanssa - teki mieli kotiin, sängynpohjalle ja kissojen viereen. Noissa tunnelmissa on tämä päivä oikeastaan mennyt, sillä huomenna alkaa 7 päivän työputki. Yritän asennoitua siihen positiivisesti, mutta kyllähän tommonen viikko putkeen duunissa ilman vapaita kyrsii. Mun suunnitelmiin kuuluu nukkua iltavuoropäivinä ainakin 10 asti, ja aamuvuorojen aikaan iloita siitä, että pääsee kumminkin kotiin valoisan aikaan. Ja onhan sen 7 päivän jälkeen yksi vapaa, jonka jälkeen 4 päivää töissä ja 2 vapaata, eli kyllä tästä varmaan selvitään ihan kunnialla.

Mun teksi mieli kirjoittaa jotain yltiöpositiivista tähän loppuun, mutta jotenkin tuntuu ajatukset tökkivän. Voisi olla hyvä idea lähteä pienelle happihyppelylle Private Practicen aka Rakkauden Anatomian katsomisen tai tulevaa näyttelyvuotta suunnittelemisen sijaan. Ehkä mä teenkin niin, puolen tunnin kävely pakkasessa varmaan selventäisi päätä.

Loppuun vielä iloinen duunarikuva todisteeksi siitä, ettei eilen kumminkaan ihan jatkuvalla syötöllä masentanut! #hymyilytti #koskaeikehannuitkee oli muuten hupia aiheuttava hästäggi, ihan näin sivuhuomiona.



Riikka

torstai 14. tammikuuta 2016

FI*Tutsi Kosmos, Ruu, SPH

Esittelyssä siis meidän uusin vauva, ihanaakin ihanempi nakupellemme Kosmos, elikkäs Ruu. Ruukkis, ruttunuttu Ruu, kosmonautti Ruu, Ruputti ja mitä näitä on nyt ehtinyt tulla tässä muutaman päivän aikana ehtinyt tulla. Teille, jotka ette tiedä, ja muille kertauksena; Ruu on siis (kanadan) sfinx, yksi karvattoman kissarodun edustajista. Muita nakuja rotuja on Don sfinx ja Peterbald, sekä näistä kaikista tehdyt omat (oudot) muunnelmansa kuten levkoy, elf cats ja mitähän niitä vielä on.

Ja toisin kun ihmiset luulee, niin ihminen ei luonut karvattomuutta. Toki ihminen poimi sitten ne karvattomat yksilöt ja jalosti niitä, mutta karvattomuus on syntynyt ihan luonnollisena mutaationa Torontossa 1960 luvulla tavallisesta kotikissasta. Toisin kuin esimerkkinä lyhytjalkaisuuden tai -kuonoisuuden ihminen on jalostanut, nakupellet ovat ihan itse itsensä tänne luoneet.



Rotuna tää on sellanen, että se ihastuttaa sekä vihastuttaa, mutta kerran kun näihin tutustuu niin on kyllä myyty. Nm. itse en voinut näitä sietää vielä 2,5 vuotta sitten. Ja nyt yksi tälläinen kehrää olkapäällä ja puskee poskea kerjäten huomiota. Nää on yleensäkin tosi aktiivisia, sosiaalisia, uteliaita ja haluaa olla kaikessa mukana, ja Ruu todellakin on täydellinen rotunsa edustaja! Se kieppuu jaloissa siellä missä ollaan, sohvalla istuessa juoksee pokkana yli kun leikkii ja haastaa nykyään Hulinkin ihan kunnolla mukaan leikkimään. Vieraita ihmisiä se katselee ehkä sekunnin, ja sen jälkeen se on häntä pystyssä tulossa moikkaamaan. Eli kyllä, lapsen, apinan, kissan ja koiran sekoitus on todella osuva kun näistä kavereista puhutaan.


Kuten edellisessä jutussa sanoinkin, Ruu on ottanut paikkansa meidän kotona hyvin. Se tietää, milloin Hulilla loppuu huumori, ja hienosti antaa tilaa. Kuitenkin hetken päästä se käy taas kokeilemassa, josko Hulppe olisi jo sillä tuulella, että sitä huvittaisi leikkiä. Yleensä onkin, ja sitten taas on matot vinossa.

Ruu riehuu aikansa, ja sammuu sitten täysin. Kuten pikkuvauvojen kuuluukin, tui. Ruukkis ottaa päivässä varmaan neljät pitkät päikkärit, riehuu välissä ja syö. Mitään se ei ole tuhonnut, uskoo kun sanoo "ei" ja sulattaa sydämet valoittavalla luonteellaan. Kaveri kehrää aina, kun sitä hetken katsoo ja pikkusen rapsuttaa, sen jälkeen kiipeää syliin - aina ihan olkapäälle asti jos ei tarpeeksi hyvin saa pusuteltua käsivarsilta. Tosiaan, Ruu on varsinainen pusupoika; tunkee söpöä nassuaan usein huulia vasten suukon toivossa. Joskus antaa sellaisen itsekin, kiukiu söpönen.


Sellainen on siis meidän pienin perheenjäsen. Meidän kotitonttu, isin Yoda, anopin E.T, minun Klonkkuni. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Suosittelen jokaista joka ajattelee "hyi helvetti" poistumaan epämukavuusalueelta ja tutustumaan rotuun! Näyttelyissä näitä on lähes aina, joten mahdollisuuksia kyllä löytyy. Kannattaa, koska sen jälkeen ymmärrät hypetyksen. ♥

Jos on kysymyksiä, niin kysykää pois.

♥llä Riikkis ja Ruukkis

ps! Kuvat on ottanut Ludmila Pankova, tutummin Tessa

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Marraskuusta tähän päivään

8 marraskuuta. Silloin viimeksi koko blogger on edes avattu. Enkä oikein ole varma, että miksi. Juttuja on tapahtunut paljon, välissä oli joulu ja uusivuosi. Mutta jotenkin ei ole oikein mikään sosiaalinen media päivittynyt - ei instagram, blogi saati fbkään. Kerrataan siis vähän:

Marraskuussa käytiin siis Tampereella - kahdesti itseasiassa jos tarkkoja ollaan. Ensin poikaystävän kanssa, ja loppukuusta äidin kanssa. Molemmilla kerroilla käytiin katsomassa meidän Ruuta, joka muuten kotiutui viime sunnuntaina! Pienen pieni murunen, joka on jo löytänyt paikkansa meillä kotona.

Joulukuussa olin koko listan töissä viime kesän kesäduunipaikassa, ja kyllähän se tuntui siltä että kotiin ois mennyt. Kävin myös vanhalla työpaikalla tekemässä vuoron, ja siellä se kotifiilis vasta yltykin. Vanhat tutut kuviot, ihmiset ja omaiset. Tottakai uusia asukkaita ja työntekijöitä oli tullut, mutta hyvä vaan ettei asiat pysy aina samanlaisina. Oli ihana käydä tekemässä vuoro ja huomata, että siellä vallitsee edelleen niin hyvä fiilis - kaikin puolin.

Joulua me vietettiin isolla porukalla mun vanhempien luona; miehen vanhemmat, me sekä mun oma perhe kokoonnuttiin yhteisen joulupöydän ääreen ja syötiin itsemme ähkyyn. Me jäätiin yöksi ja murun vanhemmat lähtivät vasta puolen yön maissa. Oli siis erittäin onnistunut aatto! Uusi vuosi meillä meni niin, että ukko lähti kaveriensa kanssa juhlimaan ja mä jäin Hulin kanssa kotiin. Ja hyvä että jäin; ensimmäisen tunnin ajan kaveri sieti paukkumista tosi hyvin, mutta kun se jatkui yhtenäisesti ilman taukoja sen 6 tuntia, niin loppua kohden poitsu veteli pitkin seiniä. Ei malttanut syödä eikä rauhoittua kuin vasta reippaasti puolen yön jälkeen.

Uudesta vuodesta päästiin laskemaan TJ10, kun Ruun kotiintulopäivä läheni! 10. päivänä mulla oli vielä lyhty aamuvuoro, ja arvatkaa vaan oli 7-13:15 tuskallisen pitkä aika kärvistellä töissä.. Siitä sitten auton nokka kohti Tamperetta, kissa kyytiin, paperit mukaan ja kotiinpäin. Kotona hiukka jännäsin olinko oikeassa Hulin suhteen, ja ilokseni voin sanoa tuntevani kissani aika hyvin. Okei, ekan yön se mökötti saunassa, mutta nyt näiden 3 päivän aikana ollaan tultu 3 metrin hajuraosta yhteisiin leikkeihin ja pusuihin. Vielä Huli ei Ruuta viereensä ota nukkumaan, mutta hyväksyy pennun puskemaan itseään ja muuten olemaan vieressä. Ja nukutaankin kaikki 4 samassa sängyssä. Tosin 3 meistä nukkuu samalla puolella, yksi mun kainalossa täkin alla ja toinen mun pään päällä samalla tyynyllä. Arvatkaa siis kuka nukkuu meillä parhaiten? Jep, se tyyppi jolla on 160 leveestä sängystä tilaa itsellään sellanen 110 cm. Eikä yhtään unikaveria. Enkä se ole minä.

Tänään ollaan Ruun kanssa kierrelty Kauklahdessa ja Lohjalla työyksikössäni, sekä itse olen vielä metsästänyt vaahtomuovia & verhovaijeria. Mammalomaa on vielä sunnuntaihin asti, ja pakko myöntää että tää on ollut ihan hurjan ihanaa. Olla kunnolla vapaalla, herätä ilman kelloa ja olla vaan. Ajattelin vielä paistaa lettuja tänään! Ihan vaan siksi, että mä voin.

Sellanen pieni tiivistys tähän päivään.
Johan se oli aikakin.

Riikka