torstai 30. kesäkuuta 2016

#crazycatlady

Tiedättekö te ne päivät, kun vaan saat päähäsi haluavasi tehdä jotain tiettyä? Mulle tuli eilen tollanen hetki, ja kyselin kaikki kaverit läpi kuka voisi auton kanssa kiertää meidän kautta ja napata mut ja Rutun kyytiin. Kaikki autolliset oli jossain, mutta rannalle teki silti mieli kissan kanssa. Miksi, en tosiaan tiedä. Yksi kaveri heitti että no, otat pyörän ja viskaat kissan koppaan. Mietin hetken kunnes viritin katille tuplavaljaat, viltin ympärille ja hihnalla kiinni koriin. Hetken aikaa työntelin pyörää mutta koska kaveri ei ollut moksiskaan, hyppäsin kyytiin ja lähdettiin huristelemaan.

Ja Ruuhan muuten nautti! Mitä nopeampaa mentiin, sitä enemmän pää kääntyili ja tutkaili ympäristöä. Eikä se edes yrittänyt kertaakaan pois kyydistä.



Matkalla napattin kaveri mukaan ja mentiin rantaan istuskelemaan. Ruukkis olisi hirveästi halunnut tutkia paikkoja, ja kiertelikin siinä meidän lähettyvillä. Kuitenkin sen verran paljon oli myös koiria liikenteessä, etten uskaltanut antaa sen kulkea kauhean pitkällä hihnalla. Saatiin muutama kommentti osaksemme, mutta ne nyt oli vain positiivisesti yllättyneitä "ai sulla on kissa siinä" lausahduksia. Istuskeltiin rannalla miltei kaksi tuntia, ja nautittiin vaan hetkestä. Ruttu nukkui sylissä, vanhan kaverin kanssa vaihdettiin kuulumisia ja aurinko lämmitti mukavasti. 

Suomessä kesäillat on ihan omanlaisiaan, eikä näitä voi verrata oikein mihinkään. Ihan parasta.

Riikka


keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Rauma, olit meille hyvä!

Toivottavasti kaikilla oli hyvä juhannus, allekirjoittanut vietti sen tänä vuonna Raumalla nauttien auringosta ja hyvästä musiikista. Lähdettiin miekkosen kanssa jo torstaina ajelemaan kohti Raumaa heti töiden jälkeen, koska perjantaina ei oltaisi ehditty ajoissa paikan päälle ja näin ollen oltaisiin missattu parit esiintyjät jotka haluttiin nähdä. Itse en ollut koskaan käynyt Raumalla, saati festareilla, joten en ollut ollenkaan varma tulenko viihtymään. Ei niinkään se paikka, vaan se ihmispaljous. Thank god kaikki "pelot" osoittautui turhaksi, ja vietin oikeasti hauskan juhannuksen, parhaassa seurassa. ♥

Tosiaan Rauma. Noiden 4 päivän aikana keskusta tuli tosi tutuksi, joten jätettiin auto jo torstaina yöpaikan parkkipaikalle ja käveltiin paikasta toiseen. Päädyttiin to,pe ja la syömään Mr. Jonesiin, jota voidaan suositella kyllä kaikille! Ihan oikeasti, parhaat burgerit ikinä. Käytiin pe & la syömässä myös aamupala/ lounas tuolla, ennenkuin lähdettiin festarialueelle. Nälkä lähti koko päiväksi. 


Muutenkin paikkana Rauma oli mun mielestä tosi kiva; ei liian suuri eikä liian pieni, kivoja yksityiskohtia, puistoja ja puutaloja. Meri vieressä ja junayhteydet löytyy, joten aika pitkälti paikka, jossa voisin kuvitella asuvani. Ei sillä, että tässä oltaisiin mihinkään muuttamassa. Majapaikkana meillä toimi Poroholman lomakeskuksen mainostama kesähotelli, jota en kyllä suosittele kenellekkään! Poroholman sivuilla lukee asuntojen olevan siistit ja puhtaat, mutta ainakin meidän (ja jutuista päätellen myös muiden) huoneistot olivat homeessa, lattiat likaiset sekä keittiö sen näköinen, että siellä olisi teurastettu eläin. Ja siis olihan meidän huoneissa myös niitä eläimiä, lattioilla vilisi ötököitä, katonrajassa lenteli yöperhosia ja seinillä juoksi hämähäkkejä. Ainoat plussat olivat WC ja suihku, tosin kumpaankin mentiin crocksit jalassa kun homeinen ja likainen lattia ällötti niin helvetin paljon. Onneksi siellä ei tarvinnut kuin nukkua.

Itse festareihin mä olin taas enemmän kuin tyytyväinen! Kyseessä oli siis mun ja miehen ensimmäiset "oikeat" festarit, joten varsinaisia odotuksia ei ollut. Kumpikin kuitenkin yllättyi todella positiivisesti. Meillä oli Priority liput kahdelle päivälle, joten ei tarvinnut jonottaa WChen saati juotavaa, kun meidän "omalla alueella" oli kummatkin saatavilla. Päälavalle näki myös suoraan meidän alueelta, mikäli ei halunnut lähteä ihmisjoukon keskelle lavan eteen. Hintakaan ei ollut kuin 40 euroa enemmän normaalista 2 päivän lipusta, joten todellakin otetaan kyseiset tiketit myös ensi vuonna!

Perjantaina meillä oli "must see" listalla Günther & The Sunshine Girls, Haddaway, Jason Derulo, Elastinen, Tungevaag & Raaban ♥ ja David Guetta. Kaikki kerettiin näkemään ihan mahtavan aikataulutuksen takia! Lavat oli sijoitettu 4 eri paikkaan, ja vaikka olin hieman skeptinen sen suhteen sekoittuuko musiikit keskenään, niin oli mahtava todeta että ei, ei sekoitu ja pystyy täysillä keksittymään vain siihen artistiin, jota oltiin katsomassa. 

Perjantaina aloitettiin päivä köllöttelemällä riippumatossa, K-Systemin esiintyessä taustalla.
Ei ollenkaan pöllömpi aloitus juhannukselle.


Tungevaag & Raaban (eli Tunnelibaana ja Raappana loppuillasta) oli mun ehdoton suosikki koko viikonlopulta! Fiilis tuolla oli ihan käsittämätön, joka puolella ihmiset hyppi ja reivas ihan sydämensä kyllyydestä. Valot vilkku ja tasaisin väliajoin savukone päästi höyryt pihalle. Ihan superia, ja mulla oli niin onnellinen olo sillä hetkellä. Niin loistavan setin pojat vetäs että on pakko joskus mennä uudestaan kattomaan!

Perjantaina pääesiintyjä oli Guetta, ja pakko myöntää ettei kaverin valoshowta turhaa ole kehuttu! Mua harmittaa tossa keikassa vain se, että paskan kenkävalinnan takia mulla oli jalat jo niin älyttömän kipeät, ettei enää tehnyt mieli tanssia. Onneksi miekkonen reivasi sen koko puolitoista tuntia taukoamatta myös mun puolesta. Ja siis en edes huijaa, se tanssi (hyppi, pomppi, heilu ja huito) koko puolentoista tunnin ajan. Uskomaton tyyppi.


Lauantaina oltiin paikalla jo hyvissä ajoin, koska molemmat halusi nähdä JVGn keikan. Oltiin siis eturivissä siellä pomppimassa ja voi kuulkaa kyllä taas oli sellanen päivänalotus että oksat pois! Pakko vaan taas kehua. Lauantaille ei ollut muita "pakko nähä" kuin Teflon Brothers, INNA, Cascada ja Antti Tuisku. Cascadan keikalle oli niin järjetön ihmistungos, ettei nähty vaivan arvoiseksi yrittää päästä sitä kuuntelemaan, INNAn keikka kuunneltiin omalta alueelta, ja Teflonin jälkeen jäätiin vielä kuuntelemaan Rähinä Special, joka osoittautui lauantain parhaaksi keikaksi! Brädi, Uniikki ja Spketi veti ihan huippu hyvän keikan, ja tunnelma oli kaikilla katossa. Tuli niin nostalginen olo tyyppien esityksistä, että muisti taas miksi yhdessä vaiheessa suomiräppi oli niin lähellä sydäntä. ♥ Antti Tuisku käytiin kattomassa tuhansien muiden seassa päälavan edessä, ja taisinpa mä miekkosen olkapäiltäkin keikkaa ihailla yhden biisin verran. Oli siisti kokemus siihen asti, kunnes järkkäri tuli sanomaan soo soo. Jäätiin lopuksi vielä katsomaan Knife Partyn keikkaa, mutta lähdettiin sitten jossain välissä etsimään pitseriaa ja sieltä pitsa kainalossa kohti hotlaa.


Loppuun ei voi kuin sanoa KIITOS RAUMA ja KIITOS RMJ! Ensi vuotta odotetaan jo innolla!

Riikka & M.





maanantai 20. kesäkuuta 2016

Me, myself and I - time

Olin jo lähes unohtanut miten ihanaa onkaan olla ihan vaan itekseen. Okei, oon viettänyt töissä lähes putkeen n. 30 tuntia, ja käynyt kotona vaan nukkumassa, mutta noin niinkun muuten. Tänään kuitenkin on vapaata, ja aloitin päiväni nukkumalla 8 asti, jonka jälkeen kattelin muutaman jakson Frendejä sekä söin aamupalaa kaikessa rauhassa.

Kellon ollessa noin puoli 10, suuntasin salille ja tein kivasti tuntuvan tunnin treenin.Treenien jälkeen oli nälkä, ja kurvasin hakemaan sushia ennenkuin suuntasin kotiin. Nyt, tässä näin samalla kun kirjoitan, syön lounasta ja frendit pyörii edelleenkin vieressä. Ruu hyppii olkapäällä ja yrittää napata kalat riisin päältä aina, kun vien palasen suun lähelle. Sfinxin omistamisen riemuja tämä.

Mutta niin, miekkonen on siis Ruotsissa valmennettaviensa kanssa, ja tulee kotiin vasta keskiviikkona. Siihen asti siis kämppä on ihan kokonaan mun hallussa, mikä tarkoittaa sitä, että...

  • saan syödä just sitä mitä ite tykkään = sosekeittoja, sushia, vihannesruokia. Ja siis tarkennus; saan syödä niitä siis silloinkin, kun mies on kotona, mutta silloin joutuu tekemään lisäksi jotain "täytävämpää", kun miehellä ei keitoilla lähde nälkä.
  • saan nukkua KESKELLÄ 180 senttistä sänkyä. Mikään ei oo yhtä mahtavaa. Tää on myös asia, mistä me lähes joka ilta kinataan "sä oot taas keskellä sänkyä, mun vuoro tänään". Pitäisi varmaan ostaa uusi, kunnon patja.
  • saan katsoa töllöstä mitä haluan. Yleensä sieltä (varsinkin viime aikoina..) tulee vain urheilua; jalkapalloa, käsipalloa, koripalloa, luistelua, voimistelua, ratsastusta, jääkiekkoa, formulaa, snookeria, laskettelua, uintia you name it. Kaikki käy, mutta formula ja se pirun snooker on kyllä ehdottomasti eniten katsoitummat jutut tässä taloudessa.
  • saan kuunnella maailman siirappisinta soittolistaa samalla kun käyn suihkussa. Ja tottakai, laulaa mukana.
  • saan nukkua ikkuna / verhot auki. Mies ei pysty eikä kykene nukkumaan, mikäli ikkunat ei ole kiinni ja pimennysverho alhaalla. Mä taas nautin kesäsin nukkua valoisammassa ja viileämmässä huoneessa.
  • saan hyvän yön viestin iltaisin, mikä on ihanan nostalgista ♥ tulee ihan inttiajat mieleen.
  • saan tuliaisia kun ukkeli tulee kotiin. Jep, parasta.

Nyt ajattelin ryhdistäytyä, ja alkaa vähän jo pakkaamaan Rauman reissua varten! Lähinnä siis panikoimaan sitä, mitä laitan päälle ja otan mukaan. Miten festareille pukeudutaan? Murheita ne on tietty nämäkin, mutta ehkä mä otan mukaan kaiken housuista hameisiin ja sitten vaan sovellan.. Saas nähdä. 

Kuullaan taas!

Riikka


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Tyhjäpää

Tiiättekö sen tunteen, kun muistat junkun asian, ja n. 3min myöhemmin unohdat sen? Mä tiedän. Kirjauduin tänään meinaan verkkopankkiin, muistin tunnuksen, mutta koska sillä hetkellä ei ollutkaan avainkortti vieressä, keskeytin palvelun ja hain lompakon autosta. Noiden 3 minuutin aikana unohdin mun tunnuksen. Ja nyt en saa sitä millään päähäni. Uskokaa huviksenne, on maailman turhauttavin olo.

Mutta asiaan! Tää ja viime viikko on ollut ihan super mahtavia! Viime viikolla oli tosin töissä hirmu hektisiä päiviä, mutta niistä selvittiin kunnialla. Viikonloppuna pyörähdettiin Ruun kanssa Hyvinkäällä Eryn näyttelyssä, enkä tosiaan vois olla tyytyväisempi! Oli huippu tuomari joka antoi ihan loistavan arvostelun. Toki Ruukkis on vielä aika rimpula kun on kasvavassa iässä, mutta se nyt on ihan ymmärrettävä juttu. En voisi olla ylpeämpi meidän nahkiaisesta ♥


Tän viikon alkua taas odotin inolla, sillä perhe, jonka luona Kanadassa asuin, tuli osittain Suomeen! Tiistaina siis suunnattiin auton nokka kohti Jumboa ja käytiin sitten porukalla kahvilla. Tarkoitus olisi, että ensi viikolla he tulevat käymään täällä meillä, joten hii, kiva viikko siis tulossa!

Ensi viikolla muuten on jo juhannus (ikään kuin kukaan sitä ei varmaan tietäisi?) ja me suunnattaan murun kanssa kohti Raumaa! Rauman Meren Juhannus, here we come. Kummankin meidän ensimmäiset festarit, joten saapi nähdä mitä tästä seuraa. Artistit on ainakin ihan huippuja, joten enää vaan toivotaan että säät suosii.

Kesäloman alkamiseen on tasan 30 päivää, Unkariin ja Formuloihin 35. En malta odottaa tota reissua, koska se tulee olemaan niin "once in a lifetime" juttu. Tai ainakaan ei oo suunnitelmissa uudestaan lähteä.. vielä.

Kuitenkin siis paljon kivoja jutuja tulossa. Vielä kun saisi päähänsä noi pankkitunnarit niin sitten tää elämä vasta hymyileekin.

Sateista torstain jatkoa kaikille!

Riikka

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Vuosi valmistumisesta

Niin. Vuosi kulunut valmistumisesta, vuosi kulunut siitä kun sai ammattitutkintopaperit käteensä. Vuosi sitten juhlittiin, taino no siis vuosi sitten eilen taisi olla se "the day". Hassua, että vuosi on kulunut näin nopeasti. Koko vuoden olen ollut täyspäiväisesti töissä tehden täyttä listaa, ainoastaan elokuun Islannin viikko ja kolmesti olleet 5 päivän vapaat ovat olleet "lomani" vuoden ajan. Eikä oikeastaan ole valittamista! Ensimmäinen "oikea" kesäloma lähestyy kovaa vauhtia, josta suurin osa menee kyllä reissatessa mutta eikai tuo haittaa, loma kun loma.

Vuosi on ollut tosi opettavainen. Olen ollut osa monenlaista työyhteisöä, hoitanut monia erilaisia asukkaita ja työskenellyt monissa erilaisissa paikoissa. On tullut turpaan, on syljetty päin, on potkittu, on raavittu, nipistetty ja purtu. On ollut kiire, on ollut kiireestä johtuvia ongelmia asioiden hoitamisesta, on ollut tilanteita, joiden hoitamiseen en itse ole ollut tyytyväinen (= sama, josta lehdet ovat kirjoitelleet viime päivinä) ja on joutunut venyttämään omaa jaksamista ja päivää sen takia, ettei sijaisia ole saatavilla. Nämä on asiat, jotka ensimmäisenä tulee lähes kaikilla mieleen, kun joku kertoo lähihoitajana toimimisestaan. On unohdettu kokonaan se toinen puoli.

On ollut myös naurua, ja tarkoitan sellaista naurua, jossa asukas nauraa sydämensä kyllyydestä yhdessä hoitajan kanssa. Spontaaneja tilanteita, jotka ovat hauskoja vain sen hetken ajan. Tilannekomiikkaa, joka naurattaa kumpaakin osapuolta. On ollut myös itkua, jossa on saanut toimia tukena ja olkapäänä. Ollaan itketty yhdessä, mutta sen jälkeen onkin sitten taas naurettu. On kiitetty puolin ja toisin hyvistä neuvoista, on osattu olla ihmisiä toisillemme. On pidetty toistemme puolta (hämmästyn aika ajoin siitä, kun asukkaat pitävät hoitajan puolta esimerkiksi puolustamalla meitä omaisilleen / yleistä käsitystä vastaan) ja on yhdessä mietitty elämän syntyjä syviä. On kerrottu tarinoita jotka saavat kunnioittamaan ihmistä ihan erilailla ja on kiitetty joka vuoron jälkeen ja iltaisin toivoteltu hyvät yöt ja kauniit unet.

Hoitajien kesken on heitelty aika-ajoin hieman rankempaa huumoria (trust me; ei varmaan kukaan muu kuin hoitaja pitäisi kansilassa heitettyjä "läppiä" hauskana, vaan soittaisi paikalle lanssin/poliisin..) ja on tuettu toisiamme mitä tulee jaksamiseen. On joustettu, autettu, vaihdettu vuoroja. On tuotu herkkuja syötäväksi ja ihmetelty mihin ne ehtivät jo ekan tunnin aikana hävitä. On nollattu yhdessä vapailla, on purettu mieltä ahdistavat asiat töissä. On tsempattu ja kannustettu, ohjattu ja opetettu niitä jotka vasta opettelevat alaa. Ja on nähty heidän "puhkeavan kukkaan" harjoittelujakson aikana. Siitä tietää, että ainakin yhdestä hoitajasta saadaan aikanaan olla ylpeitä. Tiedetään, että hän pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Ne on aika kivoja fiiliksiä.

Vanhustyö on Suomessa tietynlainen tabu. Epäkohdista on alettu puhumaan vasta tänä päivänä, mutta niissä kaikissa toistuu yksi asia: kiire ja hoitajien vähyys. Jokainen tykkää listata ne asiat, jotka eivät toimi sen takia, mutta en muista lukeneeni mistään juttua jossa mietittäsiiin mitä tilanteelle voitaisiin tehdä. Toki näitä "ideoita" kuulee, mutta en nää niitä kovinkaan realistisina. Tai tottakai, mikäli pääministerimme ja hänen iloiset veikkonsa tahtovat, niin otan mielelläni mukaan vuoroon testaamaan tätä meidän työtämme. Tässä vaiheessa voidaan taas kyllä peräänkuuluttaa realistisuutta; never gonna happen.

Mä olen kuitenkin kaikesta huolimatta ylpeä omasta työstäni. Tiedän tekeväni hommat hyvin, ja musta on aina kiva kuulla vakkareilta "onneks sä tulit tänne niin tietä että hommat hoituu". Vaikka lehdet kirjoittasi kuinka paljon tahansa kuraa, niin faktahan on se, että jokainen meistä vaikuttaa siihen omalla työnteollaan. Olisihan se helppoa mennä sieltä mistä aita on matalin, mutta voitko sä silloin katsoa itseäsi ylpeänä peilistä?

Terkuin vapaapäivästä nauttiva Riikka
..joka tosin eilen oli 14 tuntia painamassa duunia

tiistai 24. toukokuuta 2016

Reasons to be happy

Iltapäivää kaikille! Toivottavasti teillä on ollut edes puoliksi yhtä hyvä päivä kun mulla, koska tänään on ollut just sellainen "kaikki menee putkeen" päivä. Tulin just salilta kotiin, ja loppuillan ajattelin vaan rötväillä sohvalla ja katsoa viime viikon salkkarit, eikä juuri mikään voisi kuulostaa paremmalta just nyt. Tossa kun hetki sitten ajelin kotiin, niin ajomatkalla tuli mieleen miten iloinen oonkaan ollut nyt viime viikon ja hyvä mieli vaan jatkuu. Joten, listataanpa muutama "ilon ja onnen" juttu!

☺ Kesä on virallisesti saapunut ja voidaan vihdoin lakata puhumasta keväästä
☺ Treeni on kulkenut vallan loisteliaasti ja voima lisääntyy mukavasti
☺ Työt sujuu kuin tanssi seurasta riippumatta
☺ Kesäloma ja lomareissut lähestyy hurjaa vauhtia


☺Beverly Hillsin Täydellisten Naisten uusin tuottis tuo kerta toisensa jälkee hymyn huulille..
☺.. niinkuin myös Game of Thronesin uusin kausi (eilen kyllä vähän itketti #holdthedoor)
☺ Rikon omaa "töistä kotiin pyöräillen" ennätystäni aika usein
☺ Juhannussuunnitelmat on lippuja vaille valmiit


☺ Eksyin väsymyksestä huolimatta baariin viikonloppuna, ja tultiin miekkosen kanssa kotiin vasta samaan aikaan auringonnousun kanssa - pitkästä aikaa oli todella kiva extempore ilta
☺ Auringon vaalentama tukka ja parantama iho kohentaa fiilistä kaikin puolin
☺ Oon nauttinut hyvästä ruuasta hyvässä seurassa muutamaankin otteeseen viime aikoina
☺ Häkellyin omasta peilikuvastani tässä eräänä päivänä niin paljon, että tirautin parit onnen kyyneleet ihan pelkästä hämmennyksestä ja onnistumisen riemusta


♥ kolmen päivän vapaat alkaen huomisesta

Riikka

*kuvat pinterest

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Tessa.lv photography

Käytiin 23.04 TUROKin näyttelyssä Turussa, ja siellä oli iki-ihana Tessa ottamassa jälleen kuvia kissoista. Kyseessä oli hulin viimeinen ja Ruun ensimmäinen näyttely, joten otatin molemmista kuvat. Alla mun suosikit kummastakin.



Tässä kuvassa Ruukkis muistuttaa erehdyttävästi Gremliniä.




Pojista saatiin kokonaista 3 yhteiskuvaa, joista tossa yhdessä ainoassa ne katsoo edes suurinpiirtein samaan suuntaan.

Mikäli joku haluaa kuvauttaa omat kissansa Tessalla, niin suosittelen ilmoittautumaan 11.-12.6 Hyvinkäälle ERYn näyttelyyn, jonne hän on jälleen tulossa kuvaamaan! 
Suosittelen ehdottomasti, parempaa kuvaajaa saa etsiä.

Näyttelystä muuten sen verran, että Huli sijoittui 3. parhaaksi ja Ruu oli EX1. 
Ruun kanssa ollaan 11.6 menossa Hyvinkäälle, ja sitä ennen meidät löytää Sellon Faunattaresta 21.5!

Tulkaa moikkaamaan, mikäli ei kumpanakaan päivänä tekemistä ole.

Riikka

maanantai 16. toukokuuta 2016

Sushi House / Lohja

Oon aina tykännyt Lohjasta, koska täällä on mun mielestä kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Sopivan kokoinen kaupunki loistavilla urheilu- ja ulkoilumahdollisuuksilla, erilaisilla ravintoloilla, puistoalueilla, kouluilla ja kaupoilla. Eli kaikkea löytyy, paitsi junayhteys. Muutoin julkinen liikenne on täällä huippu!

Tämän kuun alusta Lohjasta tuli taas himpun verran täydellisempi, kun Lohjantähteen avattiin Sushi House. Toinen samanmoinen löytyy muuten Keravalta, mikäli joku sieltä päin sattuu tätä lukemaan. Sushi ei aina ole kuulunut mun ruokavalioon, mutta nykyisin se on yksi mun lemppareista! Tämän kuun alussa avattu sushirafla oli vähän niinkuin pakko käydä testaamassa, kun Lohjalla olevien kiinalaisraflojen sushi ei ollut, krhm, sieltä parhaimmasta päästä. Olen nyt käynyt kahdesti tuolla Lohjantähden -nimenomaan sushiin- keskittyvässä raflassa ja en kyllä voi muuta kuin kehua!

Paikka on valoisa, tilava ja viihtyisä; värimaailma on hyvin mietitty ja esteettisestä näkökulmasta paikka on todella miellyttävä. Buffet toimii loistavasti, eikä tyhjiä tarjoilulautasia tarvitse juurikaan katsella; keittiöstä juoksee (varsinki lounasaikaan ja kirjaimellisesti juoksee) apupoika antero tuomaan täydennystä sitä mukaan kun jokin tarjottavista uhkaa loppua. Ja vitsihän tässä on se, että kokoajan tulee uutta tarjolle! Otat sillä hetkellä tarjolla olevia susheja jokaista laatua, istut pöytään ja ajattelet "ihanaa nam nam" kun huomaan tarjoilijan kiikuttavan pöytään uusia, herkullisen näköisiä suupaloja mitä ei sun lautaselta löydy. Arvatkaa huviksenne, millainen "pakko saada maistaa kaikkia, miksi tuotte kokoajan erilaisia" ähky tuolla tulee? Jep, aika iso.

Henkilökunta on todella ystävällistä, pääasiassa salin puolella työskentelevät mies ja nainen hymyilevät tauotta. Vesikannut täyttyvät sitä mukaa kuin ne tyhjenevät, ja likaisia astioita ei tarvitse itse viedä ruokailun jälkeen. Sinäänsä hassua mun mielestä, koska kyseessä on kuitenkin buffet.

Henkilökunta ja paikka on mun mielestä kaikin puolin mahtava, ja toivon koko sydämestäni, että paikka pysyy toiminnassa pitkään. Eli asiakkaat, käykää kokeilemassa! Itse tykkään todella paljon, enkä ole kuullut valituksia muiltakaan.


Riikka
ps, kellään ehdottaa puhelinta, jossa oikeesti olisi hyvä kamera?


lauantai 14. toukokuuta 2016

Back on Track

Muistaako joku yli vuoden takaisin kirjoitukseni salipelosta? Jos ei, niin niin TÄSTÄ  pääset lukaisemaan sen. En oikein tiedä, miten aloittaisin kirjotitamisen, koska pää lyö tyhjää. Tiedän, mistä haluan kirjoittaa, mutta en tiedä, miten saisin sen kirjoitettua. Aloitetaan siis pienellä kertauksella.

Kuten aiemmassa tekstissä kerroinkin, pelko salille menemiseen oli olemassa vahvana takaraivossa. Itsensä nolaamisen pelko, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna oli todella turhaa, piti mua tiukassa otteessaan. Kaverit kuitenkin sai mut muutaman kerran mukaansa paikallisen uimahallin kellarisalille, ja jossain vaiheessa huomasin käveleväni sinne yksin töiden jälkeen, sydän lujaa hakaten. Ja rehellisesti, ekan kerran olin jo rakennuksen sisällä, menossa rappusia alas salille kun päätin että "ei, en mene, en uskalla" mutta kappas, juuri silloin sattui tuttu tulemaan vastaan enkä kehdannut enää kääntyä ympäri. Pakko oli mennä, ja hyvä että menin.

Kävin uimahallin salilla tammi-helmikuun, aina silloin tällöin töiden jälkeen, ajatellen homman alkavan sujua jo jotenkuten samalla tyylillä kuin ennenkin. En kuitenkaan erityisemmin pitänyt ahtaasta kellarista, jossa oli aina hieman tunkkaista ja ahdistavan tuntuista. Maaliskuussa sitten kaverini kysyi, olisiko minulla käyttöä kuukauden ilmaiselle salijäsenyydelle hieman suositummalle ja uudemalle salille, ja pienen miettimisen jälkeen sanoin että mikä jottei. Uudelle salille meneminen kuitenkin jännitti taas ihan helvetisti. En edes tajua, miten paljon tuollaisen asian jännittäminen voi olla mahdollista? Onneksi tämä kaveri, joka tätä ehdotti, on mulle tuttu ja turvallinen tyyppi jo eskarista lähtien, joten kynnys lähteä mukaan ei ollut liian suuri. Ja tuolla tiellä ollaan nyt edelleen!

Viimeisen 2 kuukautta olen käynyt aktiivisesti "suositulla" salilla. Kolmas kuukausi lähtee tänään käyntiin, ja kesäksi on suunnitelmat  jo olemassa. Viimeksi tänään kävin pumppaamassa salilla, ja kaiken kukkuraksi vielä "pahimpaan" ruuhka-aikaan, lauantaina klo 10. Ja arvatkaa, kyllä muuten hetken verran harmitti. Tosin ei se, että paikalla oli paljon ihmisiä, vaan se, ettei välttämättä saa tarvitsemiaan laitteita ja välineitä käyttöönsä juuri silloin kun haluaisi. Onneksi tunnin sisään suurinosa ihmisistä oli jo lähtenyt, ja lopputreeni sujuikin hyvin leppoisasti, omaan tahtiin. Sain myös mun miehen tänään seurakseni salille, joka sitten neuvoi ja hioi liikkeet ja tekniikan paremmin kohdalleen, joten treeni tulee jatkossa menemään paremmin sinne, minne pitääkin. Hauskintahan tässä on se, että saan murusta seuraa salille myös jatkossa, joten oma pt tulee mua siis auttamaan jatkossakin hah.


Tytyväisenä voin siis todeta salipelon olevan selätetty. Halu mennä salille on jäänyt päälle, ja sinne menee nykyisin hymyillen ja tietäen, että olo tulee olemaan mahtava tämän jälkeen. Kehitystä on tapahtunut, joitain muutoksia on huomattavissa mutta mikä tärkeintä; suurin muutos on tapahtunut oman pään sisällä. Tyytyväisyys omaan itseensä on lisääntynyt, eikä peiliin katsominen tunnu enää niin karulta. Tosin, en ole vieltä pitkään aikaan vetämässä päälle mitään vartalonmyönteistä, mutta kiinteytyminen ja painon putoaminen on kieltämättä antaneet kivasti lisäboostia ja hyvää mieltä. Eikä tässä ole miksikään laiheliiniksi tähtäämässä, mutta josko sellaisee tasaiseen muotoon päästäisiin jossain välissä. Tärkeintä mulle on kuitenkin se, että osaan olla itseäni kohtaan jo hieman armollisempi. Arvostan itseäni, ja jokaista valutettua hikipisaaraa, koska ne kertovat vain siitä että olen löytänyt "oman juttuni" jälleen. 

Toivon siis, että jokainen, joka empii salille/ ryhmäliikuntaan tai lenkkipolulle lähtemistä pelon takia; menkää. Ei siellä oikeasti kukaan teitä arvostele, vaan kaikki keskittyvät omaan tekemiseensä. Harmittaa, että itse en uskonut sitä aikaisemmin, mutta nyt suunta on vain eteenpäin.

Riikka

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Tomato soup

Ja ihan julmetun pitkästä aikaa reseptiä kehiin! Tomaattikeitto on ehkä maailman tunnetuin keitto, joka löytyy lähes jokaisen raflan alkupala/ keittolistalta. Itse en ole sitä kuitenkaan koskaan syönyt, kunnes tässä eräänä päivänä töissä työkaverin eväsrasiasta leijaili tajuttoman hyvä tuoksu ja oli pakko kysyä mitä sulla siinä on. Tomaattikeittoa oli vastaus, ja seuraavana päivänä mulla oli kattilallinen sitä kotona.


Tarvitset
Tomaatteja mä käytin 2 isoa pihvitomaattia
Tomaattipyrettä pieni 40 g purkki
Tomaattimurskaa 150 g muttia toimi hyvin
Valkosipulia riipuen omasta mausta, mutta mä käytin 4 kpl kynsiä
Purjosipulia n. 15 cm pätkä pilkottuna riittää
Paprikaa yksi iso punainen paprika riittää
Pippuria oman maun mukaan
Suolaa oman maun mukaan

Pilko tomaatit ja paprika kuutoiksi ja laita ne kattilaan kiehumaan
Vettä kattilaan niin paljon, että pilkotut vihanekset peittyvät
Pilko sekaan purjo ja valkosipuli ja anna vihannesten kiehua n. 15 min

Kun vihannekset ovat pehmenneet, kaada osa vedestä pois, mikäli haluat keitosta paksumpaa
Lisää sekaan tomaattipyre ja tomaattimurska ja soseuta kaikki tehosekoittimella
Lopuksi lisää suola ja pippuri sekä maistele 

Kun olet makuun tyytyväinen, kaada keitto lautaselle, lisää hieman raejuustoa ja nauti.

Hintaa kattilalle tulee alle 5 euroa, ja siitä sai sapuskaa moneksi päiväksi.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Fresh start

Viimeksi helmikuussa avattu bloggeri. Tässä vaiheessa voisin tietty selitellä, miksei ole juttu luistanut, mutta miksi? Rehellisesti kuitenkin totuus on se, ettei ole kiinnostanut. Ei ole ollut innostusta, ei halua tai mielenkiintoa. Eikä oikeastaan mitään erityistä kirjoitettavaakaan. Oma elämä on ollut hektistä ja stressaavaa, joten mitä sitä turhaan tänne siitä avautumaan. Nyt tänään taas tuli pitkästä aikaa tunne, että tekee mieli kirjoittaa. Tekee mieli päivittää kuulumisia, ja fiilistellä tulevaa kesää.

Edelliseen postaukseen viitaten, hommat eivät ole edistyneet mihinkään suuntaan, joten pysyn täysin kannassani. Asioita on toki viety eteenpäin, mutta hyväksyttävä on tässä vaiheessa se fakta, että helkutin kalliit oppirahat tuli maksettua. Jatkossa ollaan tosin paaaaaaljon viisaampia.


Ruusta sen verran, että poju kasvaa ja voi hyvin. Siitä on kehkeytynyt juuri niin ihana nuori kollipoika kuin osasin odottaakin, ja se kerää kehuja niin tuomareilta kuin tuntemattomiltakin, jotka sen sattuvat tarhassa tai esittelynäyttelyissä bongaamaan. Nyt kesäkeleillä herra vasta onkin nauttinut elämästään; aurinko lämmittää kivasti ja nahka ruskettuu, mikäs sen parempaa.


Töissä on sujunut varsin mallikaasti, mitä nyt viimeisen viikon ajan olen ollut kipeänä kiitos siitepölykauden. Flunssa saa kivasti lisäboostia ulkona leijailevasta pölystä. Sairaspäivät ei kuitenkaan ole ihan täysin hukkaan menneet, sillä olen vihdoin ja viimein saanut siivottua kämpän lattiasta kattoon, ajettua nurmikon ja pestyä ikkunat. Ostin myös itselleni kukkia ihan vain siksi, koska a) niitä harvemmin tulee keltään saatua ja b) kimppu oli niin nätti ettei sitä kehdannut kauppaan jättää.

Mulla on muuten elämäni ensimmäisen palkallinen kesäloma heinä-elokuun vaihteessa, ja silloin otetaan suunnaksi Unkari miehen vanhempien kanssa ja sieltä jatketaan vielä miekkosen kanssa Turkkiin! Oon niin täpinöissäni Unkarista, etten malttaisi millään odottaa. Sitä ennen on vielä juhannus, rantajamit, kesäiset illanistujaiset jos toisetkin ja vaikka mitä kivaa. Töissäkään ei niin harmita olla kun on illalla vielä valoisaa kun vuoro loppuu. Enkä usko olevani ainoa, joka on kesää kohden muutenkin pirteämpi ja paremmalla tuulella?

Kuitenkin, iloisella fiiliksellä voidaan varmaan todeta että ollaan taas back in busines, 
mutta kuitenkaan asiasta ei sen enempää paineita oteta.

Riikka



torstai 25. helmikuuta 2016

Ugly Truth

Nyt, vihdoin ja viimein kun olen saanut Ruun virallisesti mun omistukseen, uskallan avata suuni. Aluksi haluan sanoa, että tässä on vain minun puoleni asiasta koska no, sattuneesta syystä en sitä toista kantaa ole pyynnöistä huolimatta saanut. Unohtakaa siis kaikki se aiempi, missä kehuin kasvattajavalinnan olleen oikea. Jälkiviisaana on tietty hyvä naureskella, mutta ompahan opittu nyt kantapään kautta. Ja ihan kunnolla onkin opittu. Mistä siis on kyse?

Kuten tiedätte, meille muutti 10.1.16 pentu, jonka virallinen nimi on FI*Tutsi Kosmos. Elikkäs meidän Ruu. Siitä eteenpäin onkin ollut vain ongelmia, niin pennun itsensä kuin kasvattajankin (http://www.tutsisphynxcattery.com/) kanssa. Ja siis kasvattajaan ei olla nyt saatu moneen viikkoon mitään yhteyttä, ei kirjatulla kirjeellä, puhelimella tai sähköpostilla.

Aloitetaan vaikka siitä, että hakiessamme pentua, ja siis huom, puhumme nyt näyttelytasoisesta pennusta, minulle kerrottin pennulla olevan napatyrä. Hämmästyin siitä, koska oletin, että tuollainen asia mainitaan aiemmin, koska no, olimme monessa s-postiviestissä puhuneet nimenomaan näyttelytason pennusta. Napatyrällinen pentu ei sitä ole,  ja siitä löytyy myös maininta Kissaliiton sivuilla. Tiedossa on myös se, että kasvattaja oli tietoinen napatyrästä jo ennen luovutusta. Siitä minulla on kirjalliset todistukset Tampereen Animagista, ja niissä mainitaan kyseisen pennun kohdalla napatyrä.

Tämän lisäksi pennun silmät vuosivat. Kasvattaja kertoi sen johtuvan rabiesrokotuksesta, mikä olisi ollut täysin mahdollista, mutta kun viikon meillä olon jälkeen silmien vuoto vain paheni, eikä missään välissä loppunut, päätin käyttää kissan eläinlääkärissä jossa tehtiin testejä ja kokeita n. 300 euron edestä. Loppujen lopuksi silmästä paljastui mykoplasma sekä Chlamydia psittaci bakteeri, jotka onneksi ovat antibiooteilla kokonaan hoidettavissa. Kysymys kuuluukin, mistä pieni pentu sen on saanut? Meidän toisen kissan silmät eivät ole ikinä oireilleet mitenkään, kun taas Ruun silmät vuosivat jo meille tullessaan. Niin, ja tosiaan, kasvattaja pyysi kertomaan tuloksista, kun olin hänelle kertonut tästä ongelmasta. Tulokset lähetin, kuten sovittiin, mutta sen jälkeen en ole hänestä enää kuullut. Numero ei ollut enää käytössä, kun siihen yritin soittaa, enkä saanut vastausta lähettämiini sähköposteihin. Hassu juttu, eikö totta?

Tämän johdosta olen ollut Kissaliittoon yhteydessä, ja pyysinkin heitä siirtämään kissan suoraan minun nimiini, ilman että aikaisemman omistajan olisi tarvinnut tehdä sähköistä omistajanvaihdosta. Kaikki nämä asiat huomioon ottaen uskon, etten koskaan olisi kissaani nimiini saanut. Eilen vihdoin ja viimein sain kissan virallisesti itselleni, sekä muutenkin koko pentue on saanut rekisterinumeronsa. Rekisteröinti kesti suhteellisen kauan, mutta en yhtään ihmettele asiaa.

Nyt joku voisi sanoa, että kannattiko? Kyllä, kyllä kannatti. Eihän tämä Ruun vika ole; pentu on omana itsenään juuri niin ihana ja täydellinen kuin vain toivoinkin. Rakastettava nakupelle, jota en vaihtaisi mihinkään muuhun. Nyt taas kysytte, että mitä mä sitten valitan. Valitan siksi, että vaikka kuinka tein taustatyötä sen muutaman vuoden, ja juttelin eri ihmisten kanssa eri kasvattajista, ja valitsin tämän nimenomaisen kasvattajan, on mulla silti todella "petetty" olo. Kuulin pelkkää hyvää, ja todella tykkäsin hänen kissojensa olemuksesta. Kävin Tampereella useamman kerran, enkä koskaan kiinnittänyt mihinkään "omistuiseen" huomiota. Tottakai, nyt jälleen jälkiviisaana; muutamia merkkejä oli nähtävissä. Näistä nyt varmaan voi mainita sen, että tuontikissoilla ei näyttänyt olevan minkäänlaista karanteenia (kävin kasvattajan luona n. 2 viikkoa sen jälkeen, kun hän oli palannut kissanhaku reissulta Venäjlätä, ja kissat olivat kaikki samassa tilassa) kuin myös sen, että aina välillä kasvattajalla kesti todella pitkään vastata sähköposteihin. Ajattelin hänen olevan vain kiireinen, mutta ehkä se olikin jotain muuta. Jälkeenpäin olen kuullut myös muita kyseenalaisia seikkoja mm. edellisen I pentueen kohdalla sekä kasvattajan rästiinjääneistä rahojenpalautuksista takaisinlunastetuista kissoista.
Ja näin jälkikäteen olisin toivonut kuulleeni näitäkin kommentteja, mutta ilmeisesti puhuin aina niiden ihmisten kanssa, joilla kaikki on sujunut hyvin. Olen iloinen heidän puolestaan.

Joten, tässä sitä olleen, kaikkiaan yli 2100€ maksaneen kissan omistajana. Ottaako päähän ja vituttaako? Kyllä. Pennun takia? Ei. Kuten sanoin, Ruuta en vaihtaisi ikinä toiseen. Mutta jos voisin, vaihtaisin kasvattajan sellaiseen, jolla on selkäranka ja oma-arvontunto sekä moraali kohdallaan. Sellaiseen, joka tekee eettistä sekä vastuullista kasvatustyötä, ja joka hoitaa myös vastuunsa ongelmien ilmetessä. Sellaisen kasvattajan olisin valinnut, jos olisin tiennyt mikä soppa tästä syntyy.

Muistakaa AINA tehdä taustatyö kunnolla. Toivon, että kun joku googlettaa tietoa tästä kissalasta aikeissa ostaa pentu, löytää hän tämän tekstin ja saa myös toisenlaisen näkökulman asiaan. Itse maksan tässä nyt oppirahoja.

Haluan vielä korostaa, ettei ole minun tapaistani tehdä "julkista lynkkausta", mutta kuten sanottu, kasvattajaan emme saa yhteyttä, joten voimme vain olettaa ettei häntä juurikaan kiinnosta. Olimme valmiita sovitteluratkaisuun, ja olemme sen tuoneet hänelle ilmi, mutta siitäkään huolimatta hän ei näytä välittävän. Lyhyesti ja ytimekkäästi siis oman kokemukseni pohjalta: en suosittele hankkimaan kissaa Tutsilta. Hankkikaa kissa vastuulliselta kasvattajalta.


Loppuun vielä kuva meidän niin rakkaasta pikkumiehestä ♥


Riikka

Edit// kasvattajaan on nyt saatu yhteys, ja asiaa käsitellään.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Blue Monday

Eilen oli tosiaan niin kutsuttu Blue Moday joka on jollain mittakaavalla määritelty vuoden masentavimmaksi päiväksi. En nyt tiedä johtuiko oma masentuneisuus siitä, että kyseessä oli bm, vai siitä, että viikon ihanan lomailun jälkeen kello soi 0600 ja piti reippaana tyttönä nousta ylös ja suunnata töihin. Masensi jokatapauksessa ihan pirusti.

Töissä aika tuntui matelevan, vaikka olinkin todella kivassa yksikössä todella kivojen työkaverien ja asukkaiden kanssa - teki mieli kotiin, sängynpohjalle ja kissojen viereen. Noissa tunnelmissa on tämä päivä oikeastaan mennyt, sillä huomenna alkaa 7 päivän työputki. Yritän asennoitua siihen positiivisesti, mutta kyllähän tommonen viikko putkeen duunissa ilman vapaita kyrsii. Mun suunnitelmiin kuuluu nukkua iltavuoropäivinä ainakin 10 asti, ja aamuvuorojen aikaan iloita siitä, että pääsee kumminkin kotiin valoisan aikaan. Ja onhan sen 7 päivän jälkeen yksi vapaa, jonka jälkeen 4 päivää töissä ja 2 vapaata, eli kyllä tästä varmaan selvitään ihan kunnialla.

Mun teksi mieli kirjoittaa jotain yltiöpositiivista tähän loppuun, mutta jotenkin tuntuu ajatukset tökkivän. Voisi olla hyvä idea lähteä pienelle happihyppelylle Private Practicen aka Rakkauden Anatomian katsomisen tai tulevaa näyttelyvuotta suunnittelemisen sijaan. Ehkä mä teenkin niin, puolen tunnin kävely pakkasessa varmaan selventäisi päätä.

Loppuun vielä iloinen duunarikuva todisteeksi siitä, ettei eilen kumminkaan ihan jatkuvalla syötöllä masentanut! #hymyilytti #koskaeikehannuitkee oli muuten hupia aiheuttava hästäggi, ihan näin sivuhuomiona.



Riikka

torstai 14. tammikuuta 2016

FI*Tutsi Kosmos, Ruu, SPH

Esittelyssä siis meidän uusin vauva, ihanaakin ihanempi nakupellemme Kosmos, elikkäs Ruu. Ruukkis, ruttunuttu Ruu, kosmonautti Ruu, Ruputti ja mitä näitä on nyt ehtinyt tulla tässä muutaman päivän aikana ehtinyt tulla. Teille, jotka ette tiedä, ja muille kertauksena; Ruu on siis (kanadan) sfinx, yksi karvattoman kissarodun edustajista. Muita nakuja rotuja on Don sfinx ja Peterbald, sekä näistä kaikista tehdyt omat (oudot) muunnelmansa kuten levkoy, elf cats ja mitähän niitä vielä on.

Ja toisin kun ihmiset luulee, niin ihminen ei luonut karvattomuutta. Toki ihminen poimi sitten ne karvattomat yksilöt ja jalosti niitä, mutta karvattomuus on syntynyt ihan luonnollisena mutaationa Torontossa 1960 luvulla tavallisesta kotikissasta. Toisin kuin esimerkkinä lyhytjalkaisuuden tai -kuonoisuuden ihminen on jalostanut, nakupellet ovat ihan itse itsensä tänne luoneet.



Rotuna tää on sellanen, että se ihastuttaa sekä vihastuttaa, mutta kerran kun näihin tutustuu niin on kyllä myyty. Nm. itse en voinut näitä sietää vielä 2,5 vuotta sitten. Ja nyt yksi tälläinen kehrää olkapäällä ja puskee poskea kerjäten huomiota. Nää on yleensäkin tosi aktiivisia, sosiaalisia, uteliaita ja haluaa olla kaikessa mukana, ja Ruu todellakin on täydellinen rotunsa edustaja! Se kieppuu jaloissa siellä missä ollaan, sohvalla istuessa juoksee pokkana yli kun leikkii ja haastaa nykyään Hulinkin ihan kunnolla mukaan leikkimään. Vieraita ihmisiä se katselee ehkä sekunnin, ja sen jälkeen se on häntä pystyssä tulossa moikkaamaan. Eli kyllä, lapsen, apinan, kissan ja koiran sekoitus on todella osuva kun näistä kavereista puhutaan.


Kuten edellisessä jutussa sanoinkin, Ruu on ottanut paikkansa meidän kotona hyvin. Se tietää, milloin Hulilla loppuu huumori, ja hienosti antaa tilaa. Kuitenkin hetken päästä se käy taas kokeilemassa, josko Hulppe olisi jo sillä tuulella, että sitä huvittaisi leikkiä. Yleensä onkin, ja sitten taas on matot vinossa.

Ruu riehuu aikansa, ja sammuu sitten täysin. Kuten pikkuvauvojen kuuluukin, tui. Ruukkis ottaa päivässä varmaan neljät pitkät päikkärit, riehuu välissä ja syö. Mitään se ei ole tuhonnut, uskoo kun sanoo "ei" ja sulattaa sydämet valoittavalla luonteellaan. Kaveri kehrää aina, kun sitä hetken katsoo ja pikkusen rapsuttaa, sen jälkeen kiipeää syliin - aina ihan olkapäälle asti jos ei tarpeeksi hyvin saa pusuteltua käsivarsilta. Tosiaan, Ruu on varsinainen pusupoika; tunkee söpöä nassuaan usein huulia vasten suukon toivossa. Joskus antaa sellaisen itsekin, kiukiu söpönen.


Sellainen on siis meidän pienin perheenjäsen. Meidän kotitonttu, isin Yoda, anopin E.T, minun Klonkkuni. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Suosittelen jokaista joka ajattelee "hyi helvetti" poistumaan epämukavuusalueelta ja tutustumaan rotuun! Näyttelyissä näitä on lähes aina, joten mahdollisuuksia kyllä löytyy. Kannattaa, koska sen jälkeen ymmärrät hypetyksen. ♥

Jos on kysymyksiä, niin kysykää pois.

♥llä Riikkis ja Ruukkis

ps! Kuvat on ottanut Ludmila Pankova, tutummin Tessa

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Marraskuusta tähän päivään

8 marraskuuta. Silloin viimeksi koko blogger on edes avattu. Enkä oikein ole varma, että miksi. Juttuja on tapahtunut paljon, välissä oli joulu ja uusivuosi. Mutta jotenkin ei ole oikein mikään sosiaalinen media päivittynyt - ei instagram, blogi saati fbkään. Kerrataan siis vähän:

Marraskuussa käytiin siis Tampereella - kahdesti itseasiassa jos tarkkoja ollaan. Ensin poikaystävän kanssa, ja loppukuusta äidin kanssa. Molemmilla kerroilla käytiin katsomassa meidän Ruuta, joka muuten kotiutui viime sunnuntaina! Pienen pieni murunen, joka on jo löytänyt paikkansa meillä kotona.

Joulukuussa olin koko listan töissä viime kesän kesäduunipaikassa, ja kyllähän se tuntui siltä että kotiin ois mennyt. Kävin myös vanhalla työpaikalla tekemässä vuoron, ja siellä se kotifiilis vasta yltykin. Vanhat tutut kuviot, ihmiset ja omaiset. Tottakai uusia asukkaita ja työntekijöitä oli tullut, mutta hyvä vaan ettei asiat pysy aina samanlaisina. Oli ihana käydä tekemässä vuoro ja huomata, että siellä vallitsee edelleen niin hyvä fiilis - kaikin puolin.

Joulua me vietettiin isolla porukalla mun vanhempien luona; miehen vanhemmat, me sekä mun oma perhe kokoonnuttiin yhteisen joulupöydän ääreen ja syötiin itsemme ähkyyn. Me jäätiin yöksi ja murun vanhemmat lähtivät vasta puolen yön maissa. Oli siis erittäin onnistunut aatto! Uusi vuosi meillä meni niin, että ukko lähti kaveriensa kanssa juhlimaan ja mä jäin Hulin kanssa kotiin. Ja hyvä että jäin; ensimmäisen tunnin ajan kaveri sieti paukkumista tosi hyvin, mutta kun se jatkui yhtenäisesti ilman taukoja sen 6 tuntia, niin loppua kohden poitsu veteli pitkin seiniä. Ei malttanut syödä eikä rauhoittua kuin vasta reippaasti puolen yön jälkeen.

Uudesta vuodesta päästiin laskemaan TJ10, kun Ruun kotiintulopäivä läheni! 10. päivänä mulla oli vielä lyhty aamuvuoro, ja arvatkaa vaan oli 7-13:15 tuskallisen pitkä aika kärvistellä töissä.. Siitä sitten auton nokka kohti Tamperetta, kissa kyytiin, paperit mukaan ja kotiinpäin. Kotona hiukka jännäsin olinko oikeassa Hulin suhteen, ja ilokseni voin sanoa tuntevani kissani aika hyvin. Okei, ekan yön se mökötti saunassa, mutta nyt näiden 3 päivän aikana ollaan tultu 3 metrin hajuraosta yhteisiin leikkeihin ja pusuihin. Vielä Huli ei Ruuta viereensä ota nukkumaan, mutta hyväksyy pennun puskemaan itseään ja muuten olemaan vieressä. Ja nukutaankin kaikki 4 samassa sängyssä. Tosin 3 meistä nukkuu samalla puolella, yksi mun kainalossa täkin alla ja toinen mun pään päällä samalla tyynyllä. Arvatkaa siis kuka nukkuu meillä parhaiten? Jep, se tyyppi jolla on 160 leveestä sängystä tilaa itsellään sellanen 110 cm. Eikä yhtään unikaveria. Enkä se ole minä.

Tänään ollaan Ruun kanssa kierrelty Kauklahdessa ja Lohjalla työyksikössäni, sekä itse olen vielä metsästänyt vaahtomuovia & verhovaijeria. Mammalomaa on vielä sunnuntaihin asti, ja pakko myöntää että tää on ollut ihan hurjan ihanaa. Olla kunnolla vapaalla, herätä ilman kelloa ja olla vaan. Ajattelin vielä paistaa lettuja tänään! Ihan vaan siksi, että mä voin.

Sellanen pieni tiivistys tähän päivään.
Johan se oli aikakin.

Riikka