perjantai 23. lokakuuta 2015

We wish you..

Postaamisen kun ajoittaa vapaapäiville, tulee tällänen kiva kerran viikossa tahti. Onneksi ensi viikolla on yhteensä 3 vapaapäivää, eikä tarvitse ihan jatkuvasti olla töissä. Ensi viikolla on myös Halloween, ja me kokoonnutaa meille muutaman muun hoitsun kanssa juhlimaan hoitsuteemaisesti. Siitä lisää sitten ensi kuussa, hah! 

Tänä vuonna mä olen aloittanut joulun hypettämisen suhteellisen myöhään, vasta syyskuussa. Tai silloin tein joululahjalistan, ja tässä sekä ensi kuussa olisi tarkoitus hankkia kaikki siltä listalta. Samoin olen tänään leiponut ekat joulutortut! Parhaimmillaan  pahimmillaan olen joskus leiponut ekat tortut jo kesäkuussa, joten onhan tää nyt jo huomattava edistys. Joulukalentereita multa löytyy muuten jo kaksin kappalein, ja kovasti tekis mieli käydä ostamassa joulusuklaata.. ehkä kuitenkin jälkimmäisen jätän ensi kuuhun?


Samalla tuli leivottua kinkku-feta pastejoita, jotka ei ehkä ole niin esteettisen näköisiä, mutta hyvän makuisia niistä kuitenkin tuli! Eli sisällä on vain kinkkusuikaleita, fetaa, vähän oreganoa ja pippuria. Simple as that. Uuniin 200 asteeseen 20-30 min, kunnes niistä tulee kauniin ruskeita.


Tällä viikolla olen myös..
• itkenyt kiukun että ilon kyyneliä töissä
• turhautunut työterveyslääkärin vastaanotolla
• elänyt mukana toisen surussa ja kokenut huonoa-omaa tuntoa siitä, etten ollut paikalla kun tarvittiin
• saanut osakseni ihanaa, puhdasta ja aitoa rakkautta
• nauranut niin että vatsaan ja poskiin koskee
• viettänyt treffi-iltaa (pitkästä aikaa!) 
• nauranut hysteerisesti kivusta (mikä lie puolustusrefleksi) hierojan avatessa lavan seutua
• kävellyt töihin ja töistä kotiin kirpeässä syyssäässä
• katsellut tippuvia lehtiä oranssin, punaisen ja keltaisen eri sävyissä
• harmitellut silmälasien huurtumista aamulla
• kironnut tihkusadetta ja polkypyörää
• häkeltynyt vieraan ihmisen kehuista tähän tekstiin viitaten
• iskenyt pikkuvarpaan täysiä sohvan kulmaan ja katsellut sen turpoamista perunaksi
• kaatunut rättiväsyneenä sänkyyn ja nukahtanut sateen rummuttaessa kattoon
• muistanut miksi oma mies on maailman parhain ♥


Tulevien viikkojen aikana olisi tiedossa reissua Tampereelle, sitä Halloweenin juhlintaa, sekä visiittiä Tallinnaan. Jälkimäinen on varausta vaille valmis, kunhan saadaan seuralaisen kanssa aikataulut osumaan yksiin.

Riikka

perjantai 16. lokakuuta 2015

Huli, HCL

Huh, edellinen kirjoitus saikin yllättävän paljon julkisuutta, ja palautetta pukkasi niin fbssä kuin duunipaikan kahvihuoneessakin, kiitokset siitä kaikille! Kiva etten ollut yksin tuntojeni kanssa, ja suurin osa käsittikin koko jutun pointin; pitää oma vapaa-aika nimenomaan OMANA vapaa-aikana. Ei siinä mitään sen kummempaa. Kiitokset silti kaikille mielipiteensä jollain tapaa ilmi tuoneille! ♥

Mutta sitten seuraavaan aiheeseen. Kuten tiedätte, meidän perhe kasvaa tammikuussa yhdellä uudella jäsenellä, (sneak peak täällä!) ja tajusin etten ole tätä ensimmäistäkään teille esitellyt! Eli saanen esitellä Huli aka Huliukko, Hulikukko, Hulitsu, Hulpe / Hulppe, Hulivili, Hulilupteri, Hulikopteri, Hulttio ja mitähän näitä vielä muita on.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja usein kuuluu noiden lisäksi vielä "tonttu, tollo, ääliö, pölö, pöllö, toope" jne. Tottakai kaikella rakkaudella jokainen. ♥ Jälkimmäiset rakkaudentunnustukset johtuu siitä, ettei oo kerran eikä kaks kun ollaan Mikan kanssa mietitty onko sillä korvien välissä mitään piuhoja. Välillä ton katin touhuissa ei ole mitään järkeä tai logiikkaa, sen jarrut ei toimi ennenkuin se pamahtaa pää edellä patteriin ja joskus tuntuu että se luulee olevansa koira. Se mm. ilmoittaa kun joku tulee kotiin, katsoo mua ja naukaisee ja ryntää sitten ovelle. Se myös jahtaa häntäänsä aina välillä kun heikkopäinen. Huli myös rrrrrakastaa kun sitä rapsuttaa masusta! Usein se kellahtaa itse selälleen ja pyytää sitä, ja on muutenkin tosi ihmisrakas. ♥


Hulppe on syntynyt 17.5.2013, ja haettiin meille kotiin elokuussa. Samalla haettiin mun vanhemmilleni Piki, joka on Hulin sisko samasta pentueesta. Kummankaan meidän, ei mun eikä mun vanhempien, pitänyt enää ottaa kissaa kun oltiin menetetty meidän vanha rouva Miisu heinäkuun lopussa, mutta ainakin itselläni olo kävi sietämättömäksi hyvin nopeasti kun ei ollut ketään jaloissa kiehnäämässä. Olin jo niin tottunut siihen, että joku on vastassa kun tulen kotiin, ja siihen, että joku nukkuu aina mun vieressä. Kuitenkin se tuska, minkä Miisun kuolema jätti oli ihan tajuton. En tiennyt, että ihmiseen voi sattua niin paljon, kun mitä muhun silloin sattui. Tiedättekö miltä se tuntuu? Menettää se ihka oma, pitkään ja hartaasti toivottu lemmikki. En edes uskalla ajatella miten pahasti hajoan sitten, kun Hulin aika tulee, mutta toivon siihen olevan vielä monta monta vuotta ♥


Meidän riiviö ulkoilee terassilla olevassa tarhassa, sekä valjaissa. Tarhassa se viihtyy vuodenajasta tai säästä riippuen vaikka koko päivän, valjaissa liikutaan välillä niin sukkelaan että taluttaja saa juosta perässä.. Mutta ei herra oo kuin pari kertaa onnistunut karkaamaan! Toisella kerralla se huijasi mut tarhaansa huutamalla ihan uskomattoman kovaa, ja kun menin katsomaan et mikä sillä on hätänä ampas se sisälle ja avonaisesta ovesta ulos takapihalle. My bad, en uskonut sitä niin viisaaksi. Toisella kerralla Hulppe oli Mikan kanssa pihalla valjastelemassa, ja Mikan tullessa sisälle kysyin mihin Huli jäi ja sain vastauskseksi "sidoin fleksin tuoliin, se halus jäädä ulos".. Jokanen  voi arvata oliko se enää narun päässä kun ryntäsin ulos :D Naapurin ruusupuskan alta se löyty, ja selkeesti nautti saamastaan huomiosta. Rontti.


Poitsu nauttii suunnatomasti pitkistä nokosista, joita se ottaa välillä oikeen antaumuksella. Ja se kuorsaa. Kovaa. Öisin se ei oo niin mukavaa, kun se tekee sitä korvan juuressa, mutta siihenkin on onneksi jo tottunut. Hulilla on muutenkin mielenkiintoset nukkumaanmenorutiinit; kun me käydään nukkumaan menee n. 15-30 min ja se hyppää meidän tyynyjen väliin kehräämään. Siinä se nököttää muutaman minuutin, kunnes siirtyy täkin alta ryömien sängyn vieressä olevalle työtuolille. Siinä se nukkuu johonkin asti, mutta siirtyy jossain välissä yötä takaisin meidän tyynyjen väliin. Siinä se sitten nukkuu niin pitkään kunnes mekin herätään. Ellei sille siis tule tylsää jolloin se alkaa herättelemään meitä joko a) näykkimällä varpaista b) hakkaamaan tassuilla takaoven sälekaihtimia tai c) huutamaan keittiössä kurkku suorana. On se niin lutunen. Suurimmaksi osaksi ainakin, Mika ei aina oo ihan samaa mieltä, varsinkaan silloin kun Hulppe on sen varpaissa kiinni! Huli ei meinaan niin kauheasti mun varpaista välitä, mutta isin varput on parhautta.


Hulppe on käynyt muutamassa näyttelyssä viimeisen vuoden aikana, ja on jokaisella kerralla ollut TP ja kerran BIS. Jatko on nyt vähän kysymysmerkki, koska viime CFAn näyttelyssä sillä heitti kuppi nurin ja se totes näyttelyiden olevan ihan perseestä. Ainakin CFA näyttelyiden, Fífessä se viimeksi jopa esiintyi eikä vaan möllöttänyt. Suunnitelmissa on kuitenkin uuden vauvan kanssa jatkaa näyttelyissä kiertämistä, joten voi olla että Hulitsu tulee vielä kokeilemaan tai sitten se vaan jää kotiin meidän lähtiessä, who knows. Kuitenkin kissan ehdoilla siellä mennään, vaikka kuinka tuomarit tykkäis. Mutta, ompahan muutama ihana kuva saatu muistoksi noilta reissulta! Molemmat kuvat on Ludmila Pankovan, eli Tessan ottamia, enkä voi oikeesti kyllin kehua Tessan tapaa kuvata kissoja! Ihan huippu, ehdottomasti parhain tällä alalla.


Mitäpä muuta meidän karvalapsesta voisi kertoa? Huli syö 50/50 raakaruokaa (sisäelimiä, raakaa lihaa; kanaa, nautaa, hirveä jne) ja laadukasta, viljatonta ja lihapitoista märkäruokaa. Herkkuina Hulitsu saa hiiriä ja nyt uusimpana villityksenä Islannista tuotua, ihmisille tarkotettua, kuivattua kalaa. Olin ihan varma, että Huli nyrpistäisi sille nenäänsä, mutta hah, se veti sitä napaansa ihan innoissaan. Muuta kuivamuonaa tää kaveri ei oo koskaan suostunut syömään, eikä se mua haittaakaan, välttyypä munuaisongelmilta ja lihomiselta. Joskus tosin mietin et ois paljon helpompi olla poissa kotoa kun se suostuis edes jotain laadukasta nappulaa syömään, ei tarviis hommata ketään ruokkimaan se kolmesti päivässä. Onneksi miltei aina Hulppe pääsee siskonsa luo hoitoon, joka syö samalla tyylillä (ehkä vähän vielä nirsommin..) niin ei tarvitse niin hirveästi huolehtia kun ollaan reissussa.


Sellainen on meidän heartbreaker ♥ Mamman silmäterä, jolle isukkikin tuntuu lässyttävän ilman sen kummempia syitä. Herra tuli, näki ja valloitti meidät hyvin nopeasti saapumisensa jälkeen, ja nykyään tiedostaa valloittavuutensa varsin hyvin itsekin. Mielenkiinnolla odotan, mitä se tuumaa vuodenvaihteen jälkeen kun perheeseen tulee toinenkin kissa. Ehkä se ei edes tajua sitä kissaksi, kun jotain oleellista puuttuu. 


Kurnauskis ja moikkuti, me kuitataan!

Riikka & Huli



tiistai 13. lokakuuta 2015

Hoitaja on hoitaja, myös vapaa-ajalla - vai onko?

Lähihoitaja.

Se on se tyyppi, joka hoitaa Sinun äitiäsi, isääsi, siskoasi, veljeäsi; isovanhempiasi, serkkujasi, tätejäsi ja setiäsi. Ystävääsi tai puolisoasi. Se on se tyyppi, joka on läsnä ja kuuntelee, auttaa parhaansa mukaan kun Sinulla on vaikeaa ja huoli omasta rakkaastasi on kova. Se on se tyyppi, joka suruviestin saatuasi on tukena ja lohduttaa. Se tyyppi, joka on vierelläsi, halaa ja koskettaa, vaikka ei mitään sanoisikaan. Mä olen se tyyppi. Olen sitä töissä, ja pyrin hoitamaan hommani niin hyvin, ettei tule sanomista. Kuuntelen haukut, otan vastaan iskut. Kestän arvostelun, kestän valitukset - töissä. Missä menee siis raja työn ja vapaa-ajan välillä? Työajoissa, vaiko väsymyksen määrässä? Mä olen se tyyppi, joka kestää pitkään ja paljon, se joka vastaa puhelimeen "odottaisitko hetken, mä en osaa nyt sanoa mutta selvitän ja soitan sulle sitten takaisin". Soitankin takaisin. Joskus nopeammin, ja joskus kiireellisimpien asioiden jälkeen. Jos en enää itse ehdi, delegoin homman seuraavalle. Hoidan hommani, vaikka joskus palkkiona on nyrkki silmään, potku palleaan tai sylkeminen kasvoille. Koska mä olen lähihoitaja, ja oikeesti tykkään työstäni.

Mutta. Se ISO mutta. Mä olen vapaa-ajalla ihan tavallinen Riikka. En lääkäri, jolla on vastaus jokaiseen vaivaan, tai ohje miten toimia. Ihan vaan Riikka. Mulla on tavalliset ongelmat, tavallinen arki. Mietin ihan tavallisesti mitä tänään syötäisiin, mikä päivä ehdin siivota, mikä päivä ehdin pestä pyykkiä. Vapaa-ajalla mä en muuta haluakaan, kuin olla se tavallinen Riikka. Unohtaa hetkeksi työasiat, olla miettimättä seuraavan päivän suihkulistoja tai mitään muutakaan työpaikkaan liittyvää. Uskon, että moni muukin tällä alalla haluaa sitä. Saada oikeuden olla vapaa-ajalla tavallinen pulliainen, ilman velvollisuutta muista.

Seuraava asia, mitä sanon, ei ole kohdistettu kenellekään. Ei sinulle, joka viime viikolla kysyit neuvoa, tai sinulle, joka juuri äsken kaupassa tulit hakemaan lohdutusta. Joillekin saattaa tulla yllätyksenä, mutta ei se hoitajakaan aina jaksa. Se tyyppi on kuitenkin vain ihminen. Ymmärrän, että suru rakkaasta on raastavaa. Paha olo, ikävä, pelko, kaikki ne sekavat tunteet syö ihmistä. Kuitenkin niitä olisi parempi käsitellä jossain muualla, kuin maitohyllyllä, tai kassalla, varsinkaan sen hoitajan kanssa joka on itsekin silloin vapaalla.

Mä en halua olla se tyyppi, joka sanoo "sori, mutta mä en nyt millään vaan jaksa". Enkä mä niin voisikaan sanoa, koska se on epäkohteliasta. Yhtälailla on kuitenkin epäkohteliasta olettaa, ettei meillä hoitajilla olisi omaa elämää, ja että vapaa-ajallakin halutaan vatvoa muiden asioita. Tai että Alkoon kävellessämme ansaitsisimme kummastelua ja "vitsiä" siitä, että "sähän olet hoitaja, oikea sisar hento valkoinen. Etkai sä nyt viiniä osta". Kiitos kysymästä, ostan, koska meilläkin on se vapaa-aika, jolloin meillä on oikeus syödä, juoda ja tehdä mitä haluamme. Palomiehillä on se oikeus. Palkanlaskijoilla on se oikeus. Meillä hoitajillakin on se oikeus. Meillä olisi myös oikeus sanoa teille, että palataan asiaan seuraavan kerran kun olen vuorossa, mutta edelleenkin, kukaan ei halua olla töykeä.

Joten ystävät, omaiset, lapset tai sisarukset: me hoitajat autamme teitä, ja rakkaitanne, koko sydämellämme. Me hoivataan ja huolletaan, ollaan lähellä ja jutellaan - töissä. Tietysti silloin, jos takana on jo monta vuotta kestänyt hoitosuhde, jolloin opitaan tuntemaan toisemme ihan ihmisinä - tilanne voi silloin olla eri. Mutta niin pitkään, kun me hoitajat emme itse aloita keskustelua Sinun rakkaastasi kassalla tai siellä maitohyllyllä, niin ethän sinäkään. ♥ Me eletään kyllä tilanteiden mukaan, mutta kuten jo aiemmin sanoin; aina ei vain jaksa. Eikä tarvitsekaan jaksaa. Takana voi olla rankka vuoro, tai muista syistä johtuva huono päivä. Uskon, että kaikki arvostavat tälläistä "kultaista keskitietä", jossa pidetään raja työpaikka- ja vapaa-aikaminän välillä. Eikö niin?


Hymyillään kun tavataan!

Riikka

Ps, mitä mielipiteitä teiltä löytyy asiaan?

tiistai 6. lokakuuta 2015

busy days

Tää on nyt niin selkeesti tätä että työ haittaa mun vapaa-aikaa.. Viimeksi taisin bloggerin avata öö viikko sitten? Sen jälkeen oon ollut töissä, töissä, töissä, nukkumassa kotona ja taas töissä. Eilen illalla oli onneks 6/6 putken vika päivä, ja tänään & huomenna vapaa! Viime viikolla on kyllä sattunut vaikka ja mitä kivaa, joita oon onneks saanut myös töissä hehkuttaa. Kuten..

♥ ulkona ei oo enää lämmin, vaan pirtee ilma! Lenkillä on siis superkiva käydä. Ja siis mähän inhoan pakkasta, joten nää 5-10 kelit on mulle just sopivia. Pyörällä pystyy vielä ihan hyvin kulkemaan töihin ja takaisin, enkä nyt oikein tiedä miten meinaan talvella työmatkani taittaa.. Bussiin kun kuluu kuukaudessa sitten varmaan se +50€.. No se on sitten sen ajan murhe!


♥ meidän perheen uusin vauva syntyi vähän yli viikko sitten, ja sen jälkeen oonkin päivittäin tsekannut sähköpostin ja kasvattajan sivut! Ollaankin nyt heitetty vitsiä siitä, että oon tässä nyt melkein kuin "äitiyslomalla" kun odottelen muksua kotiin saapuvaksi. Vielä on monta viikkoa edessä, mutta eiköhän tää loppuvuosi tässä nopeesti suju..

♥ viikonloppuna töistä huolimatta käytiin mun vanhemmilla istumassa iltaa, koska mun täti ja osa serkuista olivat tuleet visiitille! Ikähaitari oli tosiaan 16-70 väliltä, mutta nyt voi taas pitkästä aikaa sanoa "olipas hauska ilta". Ja kuulkaa jos tietäisitte miten levottomaksi jutut käy sitä mukaa mitä enemmän vuosia tulee, niin ei kukaan väittäis vanhemman ikäpolven olevan tylsää seuraa!

♥ viime viikkojen ajan mun työyksikkö on ollut mun kesätyöpaikka, kuten aiemminkin sanoin, ja mulla on ollut niin hyvä fiilis työskennellä siellä. Ei mitään valittamista mistään asiasta! Työskentely on silloin kivaa kun työympäristö on mukava, työilmapiiri on hyvä eikä asukkailta tarvii kokoajan kuunnella haukkumista. Eli vaikka työtä on nyt suhteellisen paljon, niin kyllä sitä mielellään tekee.

♥ oon nauranut viikon aikana ihan tajuttoman paljon. Ja monesta eri syystä! Vaikka päivät käy kokoajan lyhyemmiksi, niin mulla on silti hyvä fiilis. Tuntuu siltä, että kylmyys ja pimeys ei enää niin paljoa haittaa, kun muuten on lämmin ja valoisa fiilis. Deeppiä.


♥ kliseistä, mutta meillä menee ihan pirun seesteisesti nyt kotona! Vaikkakin joo, viime viikolla taisin murua nähdä yhtenä päivänä seitsämästä, siis silleen että että oltiin iltapäivä ja ilta yhdessä kotona, niin nyt tuntuu että kaikki rullaa varsin hyvin eteenpäin. Ollaan kokkailtu enemmän tai vähemmän yhdessä (viime viikolla tasan kerran..) käyty kävelyillä, naurettu, köllötelty ja lässytetty kissalle. Suunniteltu vähän tulevaa ja tehty konkreettisia ratkaisuja sen eteen. Eli oltu aikuisia, hyh.

♥ oon keksinyt jo suuren osan joululahjoista! Vaikka on "vasta" lokakuu, niin nyt on hommat kuulkaas jo siinä mallissa, ettei mun tarvii joulukuussa stressata ja väkisin yrittää keksiä ihmisille lahjoja. Nyt pitää vain enää käydä ostamassa ne. Ajattelin senkin aloittaa jo ajoissa tässä kohta puoliin, niin ei tule hoppu.

♥ meinasin jo unohtaa, mutta käytiin sirkuksessa! Vietiin samalla ukkelin kummipoika sinne, mutta rehellisesti.. mä olin enemmän innoissani ku pikkuherra 5v. Häntä kiinnosti enemmän tuo alla näkyvä valohäkkäräväkkärä. Kuulemma heppa oli kiva!


Sellasia onnenaiheita mulla ja meillä kuluneella viikolla! 
Mitenkäs siellä ruudun toisella puolella?
Olisiko muuten toiveita, mistä haluisitte mun kirjoittavan?


Riikka