maanantai 26. tammikuuta 2015

Little piece of heaven

Maanantai iltaa vaan kaikille! Mun piti jo lauantai-iltana tulla postaamaan mun niin ihanasta lauantaipäivästä, mutta meillä venähti illan vietto mun vahempien luona vähän myöhempään kun oltin suunniteltu enkä sitten enää jaksanut avata konetta.

No, anyway: mun lauantai alko vähän varovaisesti kun testailin jalan toimivuutta. Totesin sen paremmaksi kuin eilen ja olin siitä tosi ilonen, en ois millään halunnu varoa sitä koko päivää. 11 jälkeen hyppäsin auton rattiin ja suuntasin kohti mun vakkari kauneudenhoitopaikkaa. Sain vanhemmiltani lahjakortin synttäreiden kunniaksi, ja päätin siitä osan käyttää kuumakivihierontaan. Kokemuksia mulla ei vastaavasta hieronnasta ennen ollut, joten en oikein tiennyt mitä tuleman piti. Olin kumminkin iloinen että tuli mentyä! Hieronta on joka kerta ihanan rentouttavaa, ja jotenkin sen tunnin aikana vajoaa tietynlaiseen transsiin. Varsinkin tossa kuumakivihieronnassa; en oo ikinä ennen oikeesti nukahtanut mutta voi juku, se oli niin mukavaa että mä torkahdin välissä. Samalla musta tuntu tosi oudolta, koska selvästikkään kroppa ei aluksi tiennyt miltä ne kuumat kivet tuntuu. Olin ihan varma, että ne on jääkylmiä. Vasta kun liike hetkeksi pysähtyi, se lämpö alkoi tuntua. Se vaan tuli hieman viiveellä kivien liikkuessa, ja näin ollen tuntui kylmältä. En osaa sitä tuon paremmin selittää, mutta suosittelen ehdottomasti menemään jos mahdollisuus on!


Hieronnan jälkeen ajoin kotiin, nappasin kissan ja miehen kyytiin ja suunnattiin mun vanhempien luo myöhäselle lounaalle/ aikaselle päivälliselle. Tarjolla oli karjalanpaistia, höyrytettyjä porkkanoita ja pottuja, eikä mikää ruoka oo pitkää aikaan maistunu niin hyvältä. Ehkä siinä oli myös se, ettei me olla pitkään aikaan syöty yhdessä koko porukka. Ruuan jälkeen Mika lähti matsiin ja mä jäin perheen luo juhlimaan mun "pikku"veljen 18 vuotis synttäreitä. Kahvipöydässä vierähti useempi tunti vaikka itse juhlakalu katosikin suhteellisen nopeasti. 


Kaiken tämän jälkeen mentiin vielä (taino, minä menin kun Mika siellä oli jo) Mikan vanhempien luo pitsalle ja puitiin peliä läpi. Tässä vaiheessa kello alkoi olemaan kahdeksan illalla, mutta vielä tuolta palattiin takaisin mun vanhempien luo. Käytiin saunassa ja pelattiin korttia, kotiin lähdettiin varmaan joskus puoli 10 maissa. 

Kotiin päästyä oli hyvä fiilis joka parani vaan kun sai kaatua omaan sänkyyn. 
Uni tuli alle 10 minuutissa ja tuli nukuttua kuin tukki.

Täydellinen päivä mun mielestä.

Riikka

perjantai 23. tammikuuta 2015

Kipeitä lonkkia ja krapulaisia tipuja

Heippa kaikille.

Ensimmäinen työssäoppimisviikko takana! Ja sanompahan vaan, että ekaa kertaa harjottelun aikana mulla on oikeesti ollut kivaa. Oon saanut tehdä hommia itsenäisesti ja työparin kanssa, niin perushoitoa kuin erilaisia haavahoitojakin. Molemmat ohjaajat on kivoja eikä mulla ole mitään valittamista muistakaan työntekijöistä! Musta tuntuu, että kehityn joka päivä (paitsi tänään..) ja opitut taidot syventyy ihan hurjaa vauhtia. Huolestuttavaa olisi jos tältä ei tuntuisi, kuitenkin valmistumiseen on enää muutama hassu kuukausi.. Mutta niin tähän päivään. En tosiaan tiedä mitä onnistuin yöllä tekemään, lopputulos on kuitenkin yks pirun kipee reisi/lonkka. Aamulla miehen lähtiessä töihin mä käänsin kylkeä sängyssä, kuulu kruts ja sen jälkeen iski viiltävä kipu reisiluun tienoille. Menin kumminkin töihin ja totesin siellä että kiertoliikkeet sisään ja ulospäin koskee helvetin paljon tuntuu aika ikävältä. Onneksi osastolla on lääkäri jolta sain sitten ensihätään apua, mutta tänään myöhemmin kutsuu kumminkin vielä päivystys. Sormet ristiin, että kyseessä ois "vaan" lihasjumi/revähdys/solmu ihan mikä tahansa "helppohoitonen" homma.

Ikävien juttujen jälkeen elämä kaipaa huumoria, eiks je? Mä sain tänään sitä kotimatkalla aika ison annoksen. Odotin bussia kunnes huomasin maassa kuolleen linnun. Pienen matkan päässä oli toinenkin kuollut tai jäätynyt tipu, ja toisella puolen pysäkkiä hoiperteli kaksi muuta. Tässä vaiheessa muhun iski paniikki ja kelasin mielessäni kaikki mahdolliset lintuflunssat ja rutot mitä maa päällään kantaa, ja näiden jälkeen olin melkein varma lintujen joukkoitsemurhasta tai vähintääkin jostain yliluonnollisesta kirouksesta. Mitäpä sitä muutakaan kun kysymään äitiltä jonka kanssa siinä muutenkin puhelimessa oltiin. Keskustelu meni suurinpiirtein näin:

Minä: "apua täällä on kuolleita ja melkein kuolleita lintuja kaikkialla, mitä mä teen"
Äiti: "no älä nyt ainakaan koske niihin"
M: "no en en mut mitä mä teen noi kaks ei oo ees kuollu vaan apua ne näyttää siltä että ne kuolee kohta"
Ä: "anna niiden olla, jos niitä on useempi niillä voi olla joku tauti"
M: "mut oikeesti mitä mä teen laitanko viestiä eläinsuojeluyhdistyskeen et täällä on tilhet kuolemassa"
Ä: "ai tilhiä?"
M: "no joo joo tilhiä!"
Ä: "hah no sitten ne on vaan todennäkösesti juopunu pihlajanmarjoista joten älä huoli"

Puhelu lopetettiin ja olin vähän nolostunut kun en itse muistanut tollasta. Mutta tän jälkeen se hupi vasta alkokin.. Paikalle saapui iäkkäämpi rouva ja kun hän näki linnun alkoi hän itkeä hysteerisenä koska ei kestänyt nähdä kuolleita lintuja. Mulla kävi rouvaa sääliksi ja yritin lohduttaa selittämällä kaikkea mahdollista elämän kiertokulusta ja siitä että se on ihan normaalia tilhiltä syödä niitä pirun pihlajanmarjoja. Ja että ei kaikki kuole, että nuo kaksi muutakin söi niitä mutta selviivät varmasti, toinen lensikin jo pois. Ei ois pitäny sanoa tota viimestä, sillä sen jälkeen rouva itki kun ei halunnut että se yksi selkeesti krapulassa oleva tipu kuolee. Yritin jälleen selittää ettei se kuole, sillä on höyhenet ja kaikki. Rouva halusi välttämättä antaa sille linnulle kangaskassinsa, mutta tipupa pomppi karkuun. Keskelle tietä. Ja seuraavat kyyneleet johtu pelosta, että joku ajaisi pyörällä tipusen päälle. Yritin kokoajan sanoa, ettei kannata koskea, että kyllä se itse itsensä hoitaa. Viimein kun rouva hyväksyi sen, että krapulatipu kyllä pärjää, alkoi miettiminen josko jäätynyt ja kuollut tipu ei oiskaan kuollut. Jos se oliski vaan sammunut. Rouva sitten nappasi sen tipusen siihen kangaskassiin ja yritti mullekkin sanoa että "vie se kotiin lämpimään" johon mä huumorilla yritin sanoa että "joo toki, kissa ei sitten tarviiskaan muuta ruokaa tänään". Virhe. Paha virhe. Lohdutin sanomalle että ei oikeesti mun kissa sitä söis (eipä..) ja että ehkä se kuollut tipu nyt kannattaa vaan jättää siihen maahan. Siihenhän se lopulta jäi, ja kangaskassikin jäi, onneksi, roskikseen.

Ja koko tän ajan mä rukoilin että bussi tulisi.
Tulihan se, sitten kun rouva oli lähtenyt kohti omaa kotiaan.

Kivaa viikonloppua kaikille, mä jatkan nyt kouluhommien tekoa!

Riikka

perjantai 16. tammikuuta 2015

Kun salista tulee peikko

Kivaa perjantai iltaa kaikille! Mulla oli tänään vika koulupäivä ennen 7 viikon työssäoppimista, ja aika ilosella fiiliksellä oon kentälle lähdössä. Tai oikea sana ois ehkä "varmempana" kuin ennen. Nyt tietää oikeesti osaavansa asioita, eikä tarvitse kuluttaa aikaa perushoidon jännittämiseen. Voi keskittyä oppimaan uutta ja syventämään jo opittuja taitoja.

Tänään oli hyvä päivä myös siksi, että uskaltaudun salille 5 vuoden tauon jälkeen! Tuttu ja turvallinen kotisali oli aivan yhtä hiljainen kuin ennenkin, laitteet eivät olleet muuttuneet tai vaihtaneet paikkaa. Oli aika turvallinen fiilis palata, vaikka peilikuva ei näyttänytkään yhtä hyvältä kuin viimeksi.

5 vuotta sitten kävin aika innokkaasti salilla, 3-4 kertaa viikossa. Se oli hyvä paikka purkaa tunteita, ja sinne sai "paeta" aina joksikin aikaa. Silloin elämässä oli jos jonkinmoista asiaa menossa, eikä pienen tytön pää osannut niitä kunnolla käsitellä. Koin olevani ajoittain tuuliajolla, ja lopulta onneksi sain apua ja pääsin juttelemaan asioistani ihan ammattilaiselle. Siellä tuli puheeksi salilla käyminen ja ruokailutottumukset (jotka olivat niiiiiiiin pielessä kuin vain voi olla..) ja fiksumman ihmisen mielestä oli parempi jättää sali taka-alalle. No sehän sitten jäi, enkä viiteen vuoteen ole halunnut mennä lähellekkään kuntosaleja. Kumminkin mieli sinne on tehnyt, mutta häpeä kroppaa ja itseään kohtaan olivat kasvaneet aika suuriksi. Tiedän, tuskin siellä salilla kukaan toisten tekemisiä kyttää, mutta se pelko oli silti siellä. Eikä siitä päässyt eroon vaikka kuinka asiaa järkeili ja ajatteli. Kuitenkin musta ne suurimmat sankarit siellä salilla ei oo ne, joilla on timmi ja treenattu kroppa vaan ne, jotka ovat päättäneet pitää itsestään huolta, aloittaen nollapisteestä. Edes toi ajatus ei auttanut mua menemään salille.

Syitä voisin noiden edellä mainittujen lisäksi luetella vaikka kuinka monta, mutta sanotaan nyt vielä yksi: nykyisellä paikkakunnallani on paljon saleja, niin isoja kuin pieniäkin. Yksikään vaan ei tunnu omalta. En halua käydä sellaisella salilla, jossa joka toinen naama on tuttu, vaan viihdyn enemmän omissa oloissani. Ainoa asia mitä vanhalta paikkakunnalta ikävöin on se hiljainen sali. Ihan sama mikä vuorokaudenaika oli kyseessä, siellä ei ollut kuin korkeintaan muutama iäkkäämpi ihminen. Mutta ehkä nyt, kun se isoin peikko on voitettu, alan ottamaan kunnolla selvää millaisia saleja täällä on ja paljonko niillä porukka käy. Pienillä askelilla eteenpäin ja ehkä joku päivä oon niin rohkea että uskaltaudun jollekkin "suositulle" salille. Who knows.


Riikka

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Team Meatball strikes again!

Terppa kaverit! Toivottavasti teillä on ollut yhtä hyvä päivä kun mulla! Koulupäivä kesti muutaman hassun tunnin ja senkin käytin ainoastaan hoitaen Kanada juttuja. Lähtöön enää 86 päivää joka tulee kulumaan nopeesti toisen harjotteluin merkeissä.

Hyvä päivä myös siksi, että maanantaista asti oon pyritellyt mielessäni mitä tekisin kaappiin jääneelle aurajuustopussille. Eilen ostin kaveriksi sitten jauhelihaa ja tänään kotii päästyäni aloinkin soveltamaan tätä muhinutta ideaa. "Jos tekee muuten perus lihapullataikinan 
mutta lisää sitten vaan aurajuusto muruja niin siitä tulee varmaan aika hyvä" terkuin Riikka viime yönä n. klo 00.27 kun vielä pyörittein ideaa päässäni.


Pohja oli muuten sama kuin edellisessä ohjeessa, mutta koska käytin vain yhden paketin (700g) jauhelihaa niin muitankin aineita meni vähemmän. Ja koska mä vielä jaoin ton jauhelihan kahteen melkeen yhtäsuureen osaan, vaati sekin muiden aineiden muuttamista. Maidon jätin myös tällä kertaa pois.

Aurajuustolihapullat
Jauhelihaa n. 250g, puolikas sipuli, 2 kananmunaa, korppujauhoa, aurajuustoa sekä suolaa

Kulhoon juheliha, päälle kananmunat
Sekoita hyvin, lisää silputtu sipuli, korppujauho ja aurajuusto
Lopuksi mausta suolalla ja paista pannulla koepala

Tomaattipyrelihapullat
Jauhelihaa n. 450g, puolikas sipuli, 2 kananmunaa, korppujauhoa, tomaattipyrettä sekä suolaa

Sama homma, jauheliha kulhoon ja päälle kananmunat
Sekoita, lisää sipuli, tomaattipyre (140g purkki Lidlistä) ja tarvittava määrä korppujauhoa
Lopuksi lisää suolaa ja paista koepala

Kun molemmissa maku on ok, pyörittele palloiksi pellille ja laita pelti uuniin.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 25-30 min.

Keitä vaikka spagettia kaveriksi ja nauti italialaisittain, 
niin mä meinaan tehdä kunhan on valmista!

Riikka 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Borta bra men hemma bäst

Oliko kaikilla kiva viikonloppu? Me kotiuduttiin (pirun kylmään kotiin; kaukolämpö oli katkennu ja patterit oli pois päältä..) reissusta muutama tunti sitten, jonka jälkeen käytiin vielä hakemassa meidän karvakasa hoidosta. Tällä hetkellä toinen poika köllii sohvalla kattomassa Uunoa ja toinen makaa lattialla vahtimassa yhtä yksinäistä murkkua. Perus sunnuntai ilta siis!

Eilisestä illasta lyhyesti; tuli naurettua paljon, istuttua paljussa tuntikausia tukan jäätyessä kivikovaksi, saunottua, syötyä hyvää ruokaa, pelattua biljardia ja vaihdettua kuulumisia. Itse sain yhden syyn lisää odottaa tulevaa Kanadan reissua kun miekkosen serkku kertoi olevansa samassa paikassa samaan aikaan. Ei tarvii odottaa taas vuotta että seuraavan kerran nähdään!

Kotimatkaan kului taas pyöreät 6 tuntia jonka mä käytin takapenkillä elämäni toisen Potter kirjan lukemiseen. Huomenna olisi paluu arkeen ja viimeiseen viikkoon ennen toiseksi viimeisen työssäoppimisen alkua, joten palaillaan taas myöhemmin!

Riikka


ps! Me käytiin silloin toissailtana Iisalmessa ollessamme syömässä sen nimisessä paikassa kuin Chaplin. Suosittelen, ainakin oma villisika annos oli tosi maistuva.

perjantai 9. tammikuuta 2015

@ Iisalmi

Terkut Iisalmesta!

Saavuttiin jokin aika sitten hotellille, kokopäivän autossa istumisen ja yhden pysähdyksen jälkeen. Viimeset tunnit alko vähän puuduttamaan, mutta ajatus huomisesta hotelliaamupalasta piti lapsen ilosena! Enkä edes montaa kertaa kysynyt "koska ollaan perillä?".. Meillä on täällä huomenna paremman puoliskon "serkkutapaaminen". Osa porukasta käy aamupäivällä ajamassa cartingia, itse jätän sen suosiolla väliin. Ei ihan mun juttu. Myöhemmin mennään jonnekkin (oikeesti, mulla ei oo mitään hajua minne mennään kun musta kaikki pellot ja tiet näyttää samalta.. mut lande, sielu lepää! ♥) isommalla porukalla saunomaan, syömään ja paljuilemaan. Sunnuntaina sitten taas kotiin.

Mutta eilisestä! Toi edellä mainittu parempi puolisko vei mut eilen ensin uimaan (oon varmaan viimeks ala-asteella käyny uimahallissa?) ja uimisen jälkeen syömään. Syömässä käytiin iki-ihanassa italialaisessa ravintolassa, Trattoria Gustossa. Jos Lohjalle eksytte niin testatkaa! Ruoka on huippu hyvää ja koko paikassa vallitsee kiireettömyys ja sellainen tunne, että olisi oikeasti etelä Euroopassa.


En tiedä kuinka monelle teistä tommoset arjen pikku jutut merkitsee enemmän kuin vaikkapa vuosipäivän muistaminen? Mä henk.koht voin sanoa nauttivani paljon enemmän tälläisistä jutuista arjen keskellä, varsinkin kun meidän yhteinen aika on aika kortilla miehen harrastuksen vuoksi. Tavallinen uimahallissa käyminen sai mut tosi iloseks puhumattakaan siitä että sen jälkeen ehdittiin vielä istua alas ja syödä hyvin! Ihan parasta. Tälläiset saa ainakin mut arvostamaan sitä toista aina vaan enemmän.

Mutta nyt, me lähdetään keilaamaan ja syömään johonkin! Huomenna oli tarkotus ehtiä aamusta salille ennenku pojat lähtee sinne carting radalle, mutta eipä täällä mikään auki aamusta ole.. Palataan taas sunnuntaina!

Riikka
ps. kyllä mun elämässä on muutakin ku ruoka.. ;)

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

2015, ole minulle parempi kuin 2014

Uusi vuosi ja uudet kujeet näin kliseisesti ilmaistuna. Päätin tässä tauon (laiskuuden multihuipentuman..) aikana laajentaa kirjoitusalaa muuhunkin kuin ruokajuttuihin. Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivat kuvauksen muuttuneen. Reseptejä jaan aina sitä mukaan kun jonkun hyvän kehitän/löydän ja testaan, mutta tällä hetkellä oon niin kurkkuani myöten ruokaa etten jaksais ajatella kokkaamista yhtään. En tienny että kokkaamiseen ja ruuanlaittoon voi kyllästyä, mutta voi kyllä, oon ihan valmis heittämään kattilat ja pannut suohon. Tunne se on tämäkin. Ei siinä. Voi kun joku löytäs jonkun uuden perusruoka raaka-aineen ainaisen kanan, kalan, lihan tai kasvisten lisäks. Kyllästyttää!

Miksi mä sitten toivon 2015 olevan parempi kuin 2014?

Osittain siksi, että 2014 oli ihan mitäänsanomaton vuosi. Mitään suurta ei tapahtunut, ei hyvää eikä pahaa. Mitä pidemmälle vuosi kului sitä negatiivisemmaks mä muutuin. Koulu ei kiinnostanut, hyvin alkanut elämänmuutos meni ihan penkin alle, oma terveys reistaili ja aiheutti pelkoa, varsinkin kun mitään selkeetä syytä millekkään ei löydetty, ihmissuhteiden ylläpitäminen tuntu ylitsepääsemättömän vaikealta. Typerintä oli, että tiedostin kyllä hakevani vaan negatiiviset puolet kaikesta, mutta samaan aikaan ajattelin että "mikäs siinä". Idiootti, ei ihmekkään ettei mikään huvita kun ei edes yritä löytää mistään mitään positiivista.

Tarkemmin kun miettii, niin kyllähän mulle positiivistakin tapahtu. Sain varmuutta puhua suoraan, ja näin selvittää tiettyjä asioita jotka vei multa ihan turhaan energiaa. Sain myös rohkeutta jättää jotkut ihmiset ihan omaan arvoonsa, ulkopuolelle mun elämästä. Ymmärsin ettei ketään tarvitse miellyttää jos ei saa mitään koskaan vastineeksi. Tajusin myös miten huippu perhe mulla on, ja miten vanhemmilta saa edelleenkin ne parhaimmat neuvot. Sain myös mun parisuhteen tasapainosemmaks, ainakin oman pääni sisällä. Ja ainakin eilen tuntui, että se näkyy myös tolle mun paremmalle puoliskollekkin;
"kun sä voit hyvin, niin mäkin voin hyvin" ♥ 

Joten voidaan kai tiivistää ja sanoa, että vuosi 2014 oli hyvin tasapaksua konkreettisesti, mutta henkisesti taidettiin kallistua enemmän plussan puolelle.

Nyt vuoden vaihtuessa tuntuu hyvältä aloittaa "puhtaalta pöydältä". Tänä vuonna tulee tapahtumaan paljon; valmistuminen, 5 viikon reissu Kanadaan mitä odotan nyt enemmän kuin viimeiseen puoleentoista vuoteen, yhden unelman toteutuminen ja työelämän aloittaminen.

Mä odotan päivien pitenemistä. Odotan kesää, valoa ja aurinkoa.
Odotan sitä, että energia palaa yhtä matkaa kevään kanssa.

Riikka