sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Viikonloppureissu

Ihanaa sunnuntai iltaa kaikki! Me kotiuduttiin hetki sitten Tampereelta, ja voi että miten kiva viikonloppu meillä oli! Lähdettiin lauantaina ajelemaan 10 jälkeen Tampereelle, ja klo 13 suunnistettiin siellä Room Escapeen. Ei oltu koskaan ennen käyty testaamassa kyseistä peliä, mutta vitsit meillä oli kivaa! Eikä ulospääsykään jäänyt kuin 2 vaiheesta kiinni, 10 min aikaa lisää ja oltais oltu ulkona.. Ens kerralla sitten toinen roomi ja tykitetään ittemme pihalle!

Pelin jälkeen suunnistettiin kohti hotellia, kirjauduttiin sisään ja vietiin kamat huoneeseen. Yövyttiin Holiday Inn Tampere Central Hotellissa, 8 kerroksen Executive huoneessa. Huoneesta oli vähän kököt nökymät rautatielle, mutta muuten oli varsin passeli huone ja vuode. Oleiltiin hetki hotlalla, kunnes nälkä alkoi voittamaan ja lähdettiin metsästämään jotain pientä syötävää - viereisen kadun Subwaysta sämpylät naamariin ja etsimään Tampereen Komediateatteria. Automatkalla selailtiin vähän Tampereen tämän viikonlopun tapahtumia, ja kappas kappas löydetiin sieltä Jaakko Saariluoma Show! Varattiin siis extempore liput ja mentiin kuuntelemaan Jaskaa. Jutut oli hyviä, mutta oi luoja miten keskittyminen herpaantui takana istuvien naisten jatkuvaan ja äänekkääseen räkätykseen. Siis niinkun oikeesti, ne jutut ei olleen niin hauskoja, että tauonkin aikana piti räkättää täyttä kurkkua?


Hauskan puolitoista tuntisen jälkeen suunnattiin kohti Viikinkiravintola Haraldia, koska TripAdvisorin mukaan se vaikutti mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta paikalta. Käppäiltiin siis sinne, ja vaikka meillä ei ollut pöytävarausta, saatiin pöytä todella nopeasti ihanan tarjoilijan ansiosta. Asiakaspalvelu paikassa oli muutenkin erittäin hyvää, lapset otettiin huomioon todella hienosti ja muutenkin asiakkaiden viihtyvyyteen oli panostettu todella paljon. Paikan sisutus oli ihan omaa luokkaansa, ja ruoka.. Alkuruokapöytä oli todella todella hyvä (pelkästään sen antimilla olisi kevyesti lähtenyt nälkä), pääruuan pihvi oli valehtelematta paras, mitä olen ikinä syönyt. Täydellisesti medium rare, liha mureaa ja ai että niin maistuvaa! Jälkkäriksi otin itse vielä tervajäätelöä, mikä kuulostaa oudolta mutta oli todellisuudessa huippuhyvää. Glögikausikin tuli samalla reissulla avattua.

Paikassa siis valittiin menukokonaisuus, alkuruuat haettiin buffetista, pääruoka valittiin listalta ja sen pääruuan mukaan määräytyi koko menun hinta. Jälkiruokakin siis sisältyi siihen hintaan. Halvin menu vaihtoehto taisi olla 30 euroa, ja kallein 50. Eli samanverran kuin tavallisessa ravintolassa tilaisi eriskee alku-, pää- ja jälkiruuan.


Ruuan jälkeen lähdettiiin valumaan takisin hotellille, ja ihasteltiin mennessämme Tampereen jouluvaloja! Siis ihan super kaunista. Puihin oli laitettu tuollaisia valopalloja, lyhtypylväitä koristivat eri eläimet; hevosia, pöllöjä, kissoja, kettuja jne. Vielä kun olisi satanut suuria lumihiutaleita niin avot, ois ollut ihan satukirjamaisemat.


Tänään aamulla syötiin hotellin runsas ja mahtava aamiainen, enkä muista että olisin missään muualla hotellissa Suomessa syönyt yhtä monipuolista aamupalaa? Tuon tasoisesta aamupalasta voisin meinaan ihan erikseen maksaakkin. Huone me luovutettin kaikkien muiden tavoin 12 maissa, ja lähdettiin siitä sitten kävelemään Julian luo. Vietiin mennessämme pesä pikku vauvalle, jonka saamme mukaamme sitten tammikuussa kun haemme pennun kotiin. Ajattelin, että vauvalle olisi mukavampaa, jos uudessa kodissa olisi tuttuja ja turvallisia tuoksuja.

Vietettiin tunti Julian luona ja yritettiin ottaa kuvia meidän pennusta. Uskokaa huviksenne että 6 viikkoisesta sfinxin pennusta on pirun hankala saada kuvia, jotka eivät ole tärähtäneet millään lailla! Vielä ei tosin ole ihan varmaa, kumpi poika meille tulee, tämä alla oleva vai hänen veljensä, jolla on tumma naamio ja tummat sukat, mutta me salaa toivotaan tätä alla olevaa.. Okei ei nyt niin salaakaan, sanottiin että jos mahdollista niin kiitos tämä kaveri meille! Varsin valloittava tyyppi.


Näiden ihanien juttujen lisäksi me vaan nautittiin toistemme seurasta, juteltiin niitä näitä ja hei käytiin me vielä Vohvelikahvilassakin! Niin söötti paikka, suosittelen ehdottomasti!

Toivottavasti teillä oli yhtä kiva viikonloppu kuin meillä ♥

Riikka

perjantai 6. marraskuuta 2015

#Nursethings

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, right? Halloweeniä juhlittiin viikko sitten, ja me kokoonnuttiin tyttöjen kanssa meille juhlimaan hoitsu teeman mukaan. Sääli että osa ei päässyt paikalle, vaikka vapaata kerrankin kaikilla oli. Mutta ensi kerralla sitten!

Tosiaan, panostettiin juomapuoleen ammattiin kuuluvalla tavalla, ja sieltähän sitten löytyi niin verta, adrenaliinia, calogenia ja muita hauskoja hoitsupuolen juttuja ;) Pitkin iltaa kokkailin quesadilloja pulled porkin, sipulin ja salsan kera. Niin helppoa ja niin hyvää. Kai ootte testaneet? Tortillalettu, juustoraastetta, sipulia, porkia, salsaa ja creme fraisea. Taitat tortillan puoliksi ja isket pannulle paistumaan. Niin törkeen hyvää ja nopeeta!



Ennen baariin lähtöä innostuttiin vielä pelaamaan rulettia soijapullon toimiessa onnettarena. Naurua ei illasta ainakaan puuttunut, vaikka sitten taas baarissa ilta muuttuikin hieman sekavaksi. Nähtiin kumminkin paljon tuttuja ja pidettiin kivaa, kotiinkin päästiin muutaman mutkan kautta, osa taksilla ja osa jonkun salaperäisen tyypin kyydillä? Ilmoittaudu mikäli tunnistat itsesi! Kansa haluaa tietää tästä! :D


Huomenna me käännetään auton nokka kohti Tamperetta ja super ällön romanttista viikonloppua. Ohjelmassa on vaikka ja mitä mukavaa, enkä rehellisesti edes muista millon viimeks ollaan oltu täysin kahdestaan yhtään missään. Tai ylipäätään viikonloppua yhdessä, ilman treenejä tai peliä tai töitä? Uskomaton fiilis. En usko että kukaan voi koskaan ymmärtää, miten paljon yhteinen aika jonkun kanssa merkitsee, ennen kuin joutuu suunnittelemaan kaiken sen mukaan, miten toinen on kotona tai töissä. Tai ennen kuin viikon lopussa tajuat nähneesi toista vain silloin, kun se on 5 jälkeen aamulla lähenyt töihin ja tullut kotiin illalla 23 jälkeen. Uskokaa tai älkää, mutta meillä viikot menee pitkälti noin. Joten siksi meinaankin nauttia viikonlopusta kaikilla mahdollisilla tavoilla, unohtaa kaiken muun ja muistaa taas millanen mies mulla kotona asuukaan. Vaikka joo myönnetään, "käytsä useinki täällä" vitsi on ihan hauska siinä vaiheessa kun ei oikeesti nähdä kuin vilaukselta aamuisin ja yöllä.. 

Riikka

perjantai 23. lokakuuta 2015

We wish you..

Postaamisen kun ajoittaa vapaapäiville, tulee tällänen kiva kerran viikossa tahti. Onneksi ensi viikolla on yhteensä 3 vapaapäivää, eikä tarvitse ihan jatkuvasti olla töissä. Ensi viikolla on myös Halloween, ja me kokoonnutaa meille muutaman muun hoitsun kanssa juhlimaan hoitsuteemaisesti. Siitä lisää sitten ensi kuussa, hah! 

Tänä vuonna mä olen aloittanut joulun hypettämisen suhteellisen myöhään, vasta syyskuussa. Tai silloin tein joululahjalistan, ja tässä sekä ensi kuussa olisi tarkoitus hankkia kaikki siltä listalta. Samoin olen tänään leiponut ekat joulutortut! Parhaimmillaan  pahimmillaan olen joskus leiponut ekat tortut jo kesäkuussa, joten onhan tää nyt jo huomattava edistys. Joulukalentereita multa löytyy muuten jo kaksin kappalein, ja kovasti tekis mieli käydä ostamassa joulusuklaata.. ehkä kuitenkin jälkimmäisen jätän ensi kuuhun?


Samalla tuli leivottua kinkku-feta pastejoita, jotka ei ehkä ole niin esteettisen näköisiä, mutta hyvän makuisia niistä kuitenkin tuli! Eli sisällä on vain kinkkusuikaleita, fetaa, vähän oreganoa ja pippuria. Simple as that. Uuniin 200 asteeseen 20-30 min, kunnes niistä tulee kauniin ruskeita.


Tällä viikolla olen myös..
• itkenyt kiukun että ilon kyyneliä töissä
• turhautunut työterveyslääkärin vastaanotolla
• elänyt mukana toisen surussa ja kokenut huonoa-omaa tuntoa siitä, etten ollut paikalla kun tarvittiin
• saanut osakseni ihanaa, puhdasta ja aitoa rakkautta
• nauranut niin että vatsaan ja poskiin koskee
• viettänyt treffi-iltaa (pitkästä aikaa!) 
• nauranut hysteerisesti kivusta (mikä lie puolustusrefleksi) hierojan avatessa lavan seutua
• kävellyt töihin ja töistä kotiin kirpeässä syyssäässä
• katsellut tippuvia lehtiä oranssin, punaisen ja keltaisen eri sävyissä
• harmitellut silmälasien huurtumista aamulla
• kironnut tihkusadetta ja polkypyörää
• häkeltynyt vieraan ihmisen kehuista tähän tekstiin viitaten
• iskenyt pikkuvarpaan täysiä sohvan kulmaan ja katsellut sen turpoamista perunaksi
• kaatunut rättiväsyneenä sänkyyn ja nukahtanut sateen rummuttaessa kattoon
• muistanut miksi oma mies on maailman parhain ♥


Tulevien viikkojen aikana olisi tiedossa reissua Tampereelle, sitä Halloweenin juhlintaa, sekä visiittiä Tallinnaan. Jälkimäinen on varausta vaille valmis, kunhan saadaan seuralaisen kanssa aikataulut osumaan yksiin.

Riikka

perjantai 16. lokakuuta 2015

Huli, HCL

Huh, edellinen kirjoitus saikin yllättävän paljon julkisuutta, ja palautetta pukkasi niin fbssä kuin duunipaikan kahvihuoneessakin, kiitokset siitä kaikille! Kiva etten ollut yksin tuntojeni kanssa, ja suurin osa käsittikin koko jutun pointin; pitää oma vapaa-aika nimenomaan OMANA vapaa-aikana. Ei siinä mitään sen kummempaa. Kiitokset silti kaikille mielipiteensä jollain tapaa ilmi tuoneille! ♥

Mutta sitten seuraavaan aiheeseen. Kuten tiedätte, meidän perhe kasvaa tammikuussa yhdellä uudella jäsenellä, (sneak peak täällä!) ja tajusin etten ole tätä ensimmäistäkään teille esitellyt! Eli saanen esitellä Huli aka Huliukko, Hulikukko, Hulitsu, Hulpe / Hulppe, Hulivili, Hulilupteri, Hulikopteri, Hulttio ja mitähän näitä vielä muita on.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja usein kuuluu noiden lisäksi vielä "tonttu, tollo, ääliö, pölö, pöllö, toope" jne. Tottakai kaikella rakkaudella jokainen. ♥ Jälkimmäiset rakkaudentunnustukset johtuu siitä, ettei oo kerran eikä kaks kun ollaan Mikan kanssa mietitty onko sillä korvien välissä mitään piuhoja. Välillä ton katin touhuissa ei ole mitään järkeä tai logiikkaa, sen jarrut ei toimi ennenkuin se pamahtaa pää edellä patteriin ja joskus tuntuu että se luulee olevansa koira. Se mm. ilmoittaa kun joku tulee kotiin, katsoo mua ja naukaisee ja ryntää sitten ovelle. Se myös jahtaa häntäänsä aina välillä kun heikkopäinen. Huli myös rrrrrakastaa kun sitä rapsuttaa masusta! Usein se kellahtaa itse selälleen ja pyytää sitä, ja on muutenkin tosi ihmisrakas. ♥


Hulppe on syntynyt 17.5.2013, ja haettiin meille kotiin elokuussa. Samalla haettiin mun vanhemmilleni Piki, joka on Hulin sisko samasta pentueesta. Kummankaan meidän, ei mun eikä mun vanhempien, pitänyt enää ottaa kissaa kun oltiin menetetty meidän vanha rouva Miisu heinäkuun lopussa, mutta ainakin itselläni olo kävi sietämättömäksi hyvin nopeasti kun ei ollut ketään jaloissa kiehnäämässä. Olin jo niin tottunut siihen, että joku on vastassa kun tulen kotiin, ja siihen, että joku nukkuu aina mun vieressä. Kuitenkin se tuska, minkä Miisun kuolema jätti oli ihan tajuton. En tiennyt, että ihmiseen voi sattua niin paljon, kun mitä muhun silloin sattui. Tiedättekö miltä se tuntuu? Menettää se ihka oma, pitkään ja hartaasti toivottu lemmikki. En edes uskalla ajatella miten pahasti hajoan sitten, kun Hulin aika tulee, mutta toivon siihen olevan vielä monta monta vuotta ♥


Meidän riiviö ulkoilee terassilla olevassa tarhassa, sekä valjaissa. Tarhassa se viihtyy vuodenajasta tai säästä riippuen vaikka koko päivän, valjaissa liikutaan välillä niin sukkelaan että taluttaja saa juosta perässä.. Mutta ei herra oo kuin pari kertaa onnistunut karkaamaan! Toisella kerralla se huijasi mut tarhaansa huutamalla ihan uskomattoman kovaa, ja kun menin katsomaan et mikä sillä on hätänä ampas se sisälle ja avonaisesta ovesta ulos takapihalle. My bad, en uskonut sitä niin viisaaksi. Toisella kerralla Hulppe oli Mikan kanssa pihalla valjastelemassa, ja Mikan tullessa sisälle kysyin mihin Huli jäi ja sain vastauskseksi "sidoin fleksin tuoliin, se halus jäädä ulos".. Jokanen  voi arvata oliko se enää narun päässä kun ryntäsin ulos :D Naapurin ruusupuskan alta se löyty, ja selkeesti nautti saamastaan huomiosta. Rontti.


Poitsu nauttii suunnatomasti pitkistä nokosista, joita se ottaa välillä oikeen antaumuksella. Ja se kuorsaa. Kovaa. Öisin se ei oo niin mukavaa, kun se tekee sitä korvan juuressa, mutta siihenkin on onneksi jo tottunut. Hulilla on muutenkin mielenkiintoset nukkumaanmenorutiinit; kun me käydään nukkumaan menee n. 15-30 min ja se hyppää meidän tyynyjen väliin kehräämään. Siinä se nököttää muutaman minuutin, kunnes siirtyy täkin alta ryömien sängyn vieressä olevalle työtuolille. Siinä se nukkuu johonkin asti, mutta siirtyy jossain välissä yötä takaisin meidän tyynyjen väliin. Siinä se sitten nukkuu niin pitkään kunnes mekin herätään. Ellei sille siis tule tylsää jolloin se alkaa herättelemään meitä joko a) näykkimällä varpaista b) hakkaamaan tassuilla takaoven sälekaihtimia tai c) huutamaan keittiössä kurkku suorana. On se niin lutunen. Suurimmaksi osaksi ainakin, Mika ei aina oo ihan samaa mieltä, varsinkaan silloin kun Hulppe on sen varpaissa kiinni! Huli ei meinaan niin kauheasti mun varpaista välitä, mutta isin varput on parhautta.


Hulppe on käynyt muutamassa näyttelyssä viimeisen vuoden aikana, ja on jokaisella kerralla ollut TP ja kerran BIS. Jatko on nyt vähän kysymysmerkki, koska viime CFAn näyttelyssä sillä heitti kuppi nurin ja se totes näyttelyiden olevan ihan perseestä. Ainakin CFA näyttelyiden, Fífessä se viimeksi jopa esiintyi eikä vaan möllöttänyt. Suunnitelmissa on kuitenkin uuden vauvan kanssa jatkaa näyttelyissä kiertämistä, joten voi olla että Hulitsu tulee vielä kokeilemaan tai sitten se vaan jää kotiin meidän lähtiessä, who knows. Kuitenkin kissan ehdoilla siellä mennään, vaikka kuinka tuomarit tykkäis. Mutta, ompahan muutama ihana kuva saatu muistoksi noilta reissulta! Molemmat kuvat on Ludmila Pankovan, eli Tessan ottamia, enkä voi oikeesti kyllin kehua Tessan tapaa kuvata kissoja! Ihan huippu, ehdottomasti parhain tällä alalla.


Mitäpä muuta meidän karvalapsesta voisi kertoa? Huli syö 50/50 raakaruokaa (sisäelimiä, raakaa lihaa; kanaa, nautaa, hirveä jne) ja laadukasta, viljatonta ja lihapitoista märkäruokaa. Herkkuina Hulitsu saa hiiriä ja nyt uusimpana villityksenä Islannista tuotua, ihmisille tarkotettua, kuivattua kalaa. Olin ihan varma, että Huli nyrpistäisi sille nenäänsä, mutta hah, se veti sitä napaansa ihan innoissaan. Muuta kuivamuonaa tää kaveri ei oo koskaan suostunut syömään, eikä se mua haittaakaan, välttyypä munuaisongelmilta ja lihomiselta. Joskus tosin mietin et ois paljon helpompi olla poissa kotoa kun se suostuis edes jotain laadukasta nappulaa syömään, ei tarviis hommata ketään ruokkimaan se kolmesti päivässä. Onneksi miltei aina Hulppe pääsee siskonsa luo hoitoon, joka syö samalla tyylillä (ehkä vähän vielä nirsommin..) niin ei tarvitse niin hirveästi huolehtia kun ollaan reissussa.


Sellainen on meidän heartbreaker ♥ Mamman silmäterä, jolle isukkikin tuntuu lässyttävän ilman sen kummempia syitä. Herra tuli, näki ja valloitti meidät hyvin nopeasti saapumisensa jälkeen, ja nykyään tiedostaa valloittavuutensa varsin hyvin itsekin. Mielenkiinnolla odotan, mitä se tuumaa vuodenvaihteen jälkeen kun perheeseen tulee toinenkin kissa. Ehkä se ei edes tajua sitä kissaksi, kun jotain oleellista puuttuu. 


Kurnauskis ja moikkuti, me kuitataan!

Riikka & Huli



tiistai 13. lokakuuta 2015

Hoitaja on hoitaja, myös vapaa-ajalla - vai onko?

Lähihoitaja.

Se on se tyyppi, joka hoitaa Sinun äitiäsi, isääsi, siskoasi, veljeäsi; isovanhempiasi, serkkujasi, tätejäsi ja setiäsi. Ystävääsi tai puolisoasi. Se on se tyyppi, joka on läsnä ja kuuntelee, auttaa parhaansa mukaan kun Sinulla on vaikeaa ja huoli omasta rakkaastasi on kova. Se on se tyyppi, joka suruviestin saatuasi on tukena ja lohduttaa. Se tyyppi, joka on vierelläsi, halaa ja koskettaa, vaikka ei mitään sanoisikaan. Mä olen se tyyppi. Olen sitä töissä, ja pyrin hoitamaan hommani niin hyvin, ettei tule sanomista. Kuuntelen haukut, otan vastaan iskut. Kestän arvostelun, kestän valitukset - töissä. Missä menee siis raja työn ja vapaa-ajan välillä? Työajoissa, vaiko väsymyksen määrässä? Mä olen se tyyppi, joka kestää pitkään ja paljon, se joka vastaa puhelimeen "odottaisitko hetken, mä en osaa nyt sanoa mutta selvitän ja soitan sulle sitten takaisin". Soitankin takaisin. Joskus nopeammin, ja joskus kiireellisimpien asioiden jälkeen. Jos en enää itse ehdi, delegoin homman seuraavalle. Hoidan hommani, vaikka joskus palkkiona on nyrkki silmään, potku palleaan tai sylkeminen kasvoille. Koska mä olen lähihoitaja, ja oikeesti tykkään työstäni.

Mutta. Se ISO mutta. Mä olen vapaa-ajalla ihan tavallinen Riikka. En lääkäri, jolla on vastaus jokaiseen vaivaan, tai ohje miten toimia. Ihan vaan Riikka. Mulla on tavalliset ongelmat, tavallinen arki. Mietin ihan tavallisesti mitä tänään syötäisiin, mikä päivä ehdin siivota, mikä päivä ehdin pestä pyykkiä. Vapaa-ajalla mä en muuta haluakaan, kuin olla se tavallinen Riikka. Unohtaa hetkeksi työasiat, olla miettimättä seuraavan päivän suihkulistoja tai mitään muutakaan työpaikkaan liittyvää. Uskon, että moni muukin tällä alalla haluaa sitä. Saada oikeuden olla vapaa-ajalla tavallinen pulliainen, ilman velvollisuutta muista.

Seuraava asia, mitä sanon, ei ole kohdistettu kenellekään. Ei sinulle, joka viime viikolla kysyit neuvoa, tai sinulle, joka juuri äsken kaupassa tulit hakemaan lohdutusta. Joillekin saattaa tulla yllätyksenä, mutta ei se hoitajakaan aina jaksa. Se tyyppi on kuitenkin vain ihminen. Ymmärrän, että suru rakkaasta on raastavaa. Paha olo, ikävä, pelko, kaikki ne sekavat tunteet syö ihmistä. Kuitenkin niitä olisi parempi käsitellä jossain muualla, kuin maitohyllyllä, tai kassalla, varsinkaan sen hoitajan kanssa joka on itsekin silloin vapaalla.

Mä en halua olla se tyyppi, joka sanoo "sori, mutta mä en nyt millään vaan jaksa". Enkä mä niin voisikaan sanoa, koska se on epäkohteliasta. Yhtälailla on kuitenkin epäkohteliasta olettaa, ettei meillä hoitajilla olisi omaa elämää, ja että vapaa-ajallakin halutaan vatvoa muiden asioita. Tai että Alkoon kävellessämme ansaitsisimme kummastelua ja "vitsiä" siitä, että "sähän olet hoitaja, oikea sisar hento valkoinen. Etkai sä nyt viiniä osta". Kiitos kysymästä, ostan, koska meilläkin on se vapaa-aika, jolloin meillä on oikeus syödä, juoda ja tehdä mitä haluamme. Palomiehillä on se oikeus. Palkanlaskijoilla on se oikeus. Meillä hoitajillakin on se oikeus. Meillä olisi myös oikeus sanoa teille, että palataan asiaan seuraavan kerran kun olen vuorossa, mutta edelleenkin, kukaan ei halua olla töykeä.

Joten ystävät, omaiset, lapset tai sisarukset: me hoitajat autamme teitä, ja rakkaitanne, koko sydämellämme. Me hoivataan ja huolletaan, ollaan lähellä ja jutellaan - töissä. Tietysti silloin, jos takana on jo monta vuotta kestänyt hoitosuhde, jolloin opitaan tuntemaan toisemme ihan ihmisinä - tilanne voi silloin olla eri. Mutta niin pitkään, kun me hoitajat emme itse aloita keskustelua Sinun rakkaastasi kassalla tai siellä maitohyllyllä, niin ethän sinäkään. ♥ Me eletään kyllä tilanteiden mukaan, mutta kuten jo aiemmin sanoin; aina ei vain jaksa. Eikä tarvitsekaan jaksaa. Takana voi olla rankka vuoro, tai muista syistä johtuva huono päivä. Uskon, että kaikki arvostavat tälläistä "kultaista keskitietä", jossa pidetään raja työpaikka- ja vapaa-aikaminän välillä. Eikö niin?


Hymyillään kun tavataan!

Riikka

Ps, mitä mielipiteitä teiltä löytyy asiaan?

tiistai 6. lokakuuta 2015

busy days

Tää on nyt niin selkeesti tätä että työ haittaa mun vapaa-aikaa.. Viimeksi taisin bloggerin avata öö viikko sitten? Sen jälkeen oon ollut töissä, töissä, töissä, nukkumassa kotona ja taas töissä. Eilen illalla oli onneks 6/6 putken vika päivä, ja tänään & huomenna vapaa! Viime viikolla on kyllä sattunut vaikka ja mitä kivaa, joita oon onneks saanut myös töissä hehkuttaa. Kuten..

♥ ulkona ei oo enää lämmin, vaan pirtee ilma! Lenkillä on siis superkiva käydä. Ja siis mähän inhoan pakkasta, joten nää 5-10 kelit on mulle just sopivia. Pyörällä pystyy vielä ihan hyvin kulkemaan töihin ja takaisin, enkä nyt oikein tiedä miten meinaan talvella työmatkani taittaa.. Bussiin kun kuluu kuukaudessa sitten varmaan se +50€.. No se on sitten sen ajan murhe!


♥ meidän perheen uusin vauva syntyi vähän yli viikko sitten, ja sen jälkeen oonkin päivittäin tsekannut sähköpostin ja kasvattajan sivut! Ollaankin nyt heitetty vitsiä siitä, että oon tässä nyt melkein kuin "äitiyslomalla" kun odottelen muksua kotiin saapuvaksi. Vielä on monta viikkoa edessä, mutta eiköhän tää loppuvuosi tässä nopeesti suju..

♥ viikonloppuna töistä huolimatta käytiin mun vanhemmilla istumassa iltaa, koska mun täti ja osa serkuista olivat tuleet visiitille! Ikähaitari oli tosiaan 16-70 väliltä, mutta nyt voi taas pitkästä aikaa sanoa "olipas hauska ilta". Ja kuulkaa jos tietäisitte miten levottomaksi jutut käy sitä mukaa mitä enemmän vuosia tulee, niin ei kukaan väittäis vanhemman ikäpolven olevan tylsää seuraa!

♥ viime viikkojen ajan mun työyksikkö on ollut mun kesätyöpaikka, kuten aiemminkin sanoin, ja mulla on ollut niin hyvä fiilis työskennellä siellä. Ei mitään valittamista mistään asiasta! Työskentely on silloin kivaa kun työympäristö on mukava, työilmapiiri on hyvä eikä asukkailta tarvii kokoajan kuunnella haukkumista. Eli vaikka työtä on nyt suhteellisen paljon, niin kyllä sitä mielellään tekee.

♥ oon nauranut viikon aikana ihan tajuttoman paljon. Ja monesta eri syystä! Vaikka päivät käy kokoajan lyhyemmiksi, niin mulla on silti hyvä fiilis. Tuntuu siltä, että kylmyys ja pimeys ei enää niin paljoa haittaa, kun muuten on lämmin ja valoisa fiilis. Deeppiä.


♥ kliseistä, mutta meillä menee ihan pirun seesteisesti nyt kotona! Vaikkakin joo, viime viikolla taisin murua nähdä yhtenä päivänä seitsämästä, siis silleen että että oltiin iltapäivä ja ilta yhdessä kotona, niin nyt tuntuu että kaikki rullaa varsin hyvin eteenpäin. Ollaan kokkailtu enemmän tai vähemmän yhdessä (viime viikolla tasan kerran..) käyty kävelyillä, naurettu, köllötelty ja lässytetty kissalle. Suunniteltu vähän tulevaa ja tehty konkreettisia ratkaisuja sen eteen. Eli oltu aikuisia, hyh.

♥ oon keksinyt jo suuren osan joululahjoista! Vaikka on "vasta" lokakuu, niin nyt on hommat kuulkaas jo siinä mallissa, ettei mun tarvii joulukuussa stressata ja väkisin yrittää keksiä ihmisille lahjoja. Nyt pitää vain enää käydä ostamassa ne. Ajattelin senkin aloittaa jo ajoissa tässä kohta puoliin, niin ei tule hoppu.

♥ meinasin jo unohtaa, mutta käytiin sirkuksessa! Vietiin samalla ukkelin kummipoika sinne, mutta rehellisesti.. mä olin enemmän innoissani ku pikkuherra 5v. Häntä kiinnosti enemmän tuo alla näkyvä valohäkkäräväkkärä. Kuulemma heppa oli kiva!


Sellasia onnenaiheita mulla ja meillä kuluneella viikolla! 
Mitenkäs siellä ruudun toisella puolella?
Olisiko muuten toiveita, mistä haluisitte mun kirjoittavan?


Riikka

maanantai 28. syyskuuta 2015

Day 6 & 7: Reykjavík

Kuudentena päivänä startattiin matkan viimeiselle etapille, eli Brekkulækurista Reykjavíkiin. Matkaa tuli ihan kiitettävästi, ja kun lähdettiin niin tiellä oli ihan armoton sumu! Oikeesti, ei nähty yhtään mitä edessä on, joten vauhtikaan ei ollut mikään päätä huimaava. Pysähdyttiin matkalla huoltsikalle tankkaamaan niin auto kuin ihmisetkin, ja just kun oltiin päästy sisälle alkoi satamaan. Eli viimeisestä reissupäivästä tuli koko reissun kurjin sään puolesta. Muutoinhan matkalla oli paistanut lähinnä vaan aurinko.

Saavuttiin hotellille joskus puolen päivän jälkeen, ja aikamme seikkailtuamme saatiin auto parkkiin. Yövyttiin Midgardur nimisessä hotellissa, joka oli aika keskellä Reykjavíkiä. Hotla oli uusi, eikä sitä olleet turistit vielä kerenneet sotkea. Me päätettiin jättää hotelliyö viimeiseksi koko reissulla, koska mikäs sen mukavampaa kuin lopettaa matka hotellin isoihin, pehmeisiin sänkyihin ja valkeisiin lakanoihin? Tai aloittaa viimeinen päivä kunnon hotelliaamupalalla, puuroineen kaikkineen? Niin, meidänkin mielestä se oli aika passeli ratkaisu.

Mutta niin, kun oltiin saavuttu hotellille jo 12 maissa, eikä saatu huoneita ennen kello 14, päätettiin keksiä tekemistä. Allekirjoittaneella oli tässä vaiheessa hermo ihan vaan pikkuisen tiukalla, kun kuume teki tuloaan hirveän päänsäryn kanssa. Päätettiin lähteä tappamaan aikaa yhteen ostoskeskukseen, mutta edellämainituista syistä johtuen mua ei kiinnostanut pätkän vertaa. Kierreltiin siellä kumminkin se pari tuntia, kunnes palattiin takaisin hotlalle, vietiin kamat ja talsittiin viereiseen pitseriaan hakemaan pitsat. Devitos oli paikan nimi ja just sillä hetkellä ei mikää oo koskaan näyttänyt niin hyvältä. Pitsat syötyämme (ja mukaan otettuamme..) äiti ja iskä halusivat lähteä koluamaan Reykjavíkiä ristiin rastiin, mutta mua ja veljeä houkutti enemmän kainalossa oleva pitsaboksi ja hotlahuone. Itse kaivauduin vällyjen alle, luin kirjaa ja mussutin pitsaa ihan tyytyväisenä, sateisen Reykjavíkin hiljentyessä. Kuudes päivä oli siis oikeastaan pelkkä siirtyminen paikasta a paikkaan b, ja seuraava, eli viimeinen päivä oli se tapahtumarikkaampi.


Aamulla siis mentiin nauttimaan siitä kaivatusta hotelliaamiaisesta; löytyi niin hedelmäpöytää, puuroa, kananmunia, nakkeja & lihapullia, erilaisia patonkeja ynnä muuta leipää. Ja kuultiinpa ensimmäistä kertaa myös suomea koko reissun aikana. Kieltämättä oli hämmentävää tajuta ymmärtävänsä mistä tyypit keskustelivat, kun koko viikon muuten oli ollut täysin pimennossa muiden puhuessa.

Aamupalan jälkeen löhöttiin hetki hotellihuoneessa, kunnes pakattiin kamat ja luovutettiin huone siinä 12 maissa. Auto me jätettiin vielä hotlan parkkikselle, ja lähdettiin kiertämään keskustassa jalan. Jos Reykjavíkista pitää nostaa jokin tietty asia esille, nostasin mä värikkyyden. Katutaidetta oli tosi paljon, samoin taloissa oli käytetty kirkkaita värejä. Tietyllä tapaa tuli mieleen Tallinna ja sen pienet putiikit, kojut ja kujat. Tosi symppis paikka.





Reykjavíkin keskustasta löytyy tosi paljon yksityiskohtia, kuten yllä oleva porttikongin portti, jossa oli hanskojen pikadeittipysäkki. Eli löytyneet hanskat tuotiin tuohon, ja noin yksinkertaisella kyltillä siitä saatiin hauska pieni taideteos, joka elävöitti kaupunkia tosi kivasti.

Sekä tietysti kaupungista löytyi sitä katutaidetta, mikä oli oikeesti hienoa eikä mitään suttuja seinillä. Esim alla oleva kotka oli ihan tajuttoman suuri, ja siihen oli selvästi käytetty aikaa ja vaivaa. Yksi katu oli maalattu sateenkaareksi, yhdestä seinästä löytyi miehille kolme erilaista kravaatin sidontaohjetta ja tiettyyn aikaan päivästä katu suljetaan autoilta vetämällä pyöräportit kadun yli. Pienellä vaivalla kaupungista oli saatu todella kotoisa.






Aikamme talsittuamme alkoi nälkä jo voittamaan, eikä siinä muu auttanut kun alkaa metsästää ravintolaa. Päädyttiin Fiskfeladig nimiseen paikkaan ja voi juku, kyllä kala vaan voi maistua hyvältä! Rafla itsessään oli aika hämyinen, mutta se oli tupaten täynnä ihmisiä ja sehän on aina hyvä merkki. Ainoan miinuksen annan siitä, että meteli oli tosi kova. Siis niinkun oikeesti kova. Alakerrasta tulevat äänet kaikuivat yläkerrassa, ja koska pöytiä ja ihmisiä oli paljon kuului joka puolelta kovaäänistä keskustelua ja naurua. Sai siinä itsekin korottaa ääntään mikäli halusi toisen kuulevan mitä sanoit. Ruoka itsessään oli herkullista, joten 4½/5 jos haluaa arvosanoja antaa.


Syönnin jälkeen otettin suunta kohti autoa, sillä kello tikitti jo sen verran että piti startata auto ja matkata kohti Blue Lagoonia. Se olisi meidän viimeinen pysäkkimme ennen lentokentälle paluuta, koska lentomme lähtisi vasta klo 1 yöllä.

Blue Lagoon. Islannin ehkä kovin turistirysä, jossa pystyi helposti kuulemaan montaa eri kieltä (itse kuulin espanjan, venäjän, ranskan, saksan, brittienkun, jonkun kiinamongeruksen, ruotsin ja meidän oman suomen..) ja jonne kannattaa ehdottomasti varata liput etukäteen. Me saavuttiin sinne joskus klo 15 jälkeen, ja siellä oli iloisesti kyltit odottomassa "olemme täynnä, tältä päivältä lippujen myynti loppunut". Kiva homma hei! Kysyttiin siinä sitten työntekijältä että mitäs nyt tehdään kun tilanne on se että yöllä lähdetään kotiin ja haluttais kovasti käydä pulikoimassa. Tyyppi opasti meidät aulaan ensin annettuaan meille siniset rannekkeet. Hän sanoi, että sisään mennään nyt värikoodien mukaan, ja ensimmäisenä on keltaisen porukan vuoro. He olivat odottaneet pääsyä laguuniin jo klo 13 asti? Kysyin, nopeutuuko homma yhtään jos netistä ostaa lipun nyt, ja myyjän mukaan meillä olisi silloin varaus 2 jonossa, ja päästäisiin sisään sitten kun jommassa kummassa tulisi meidän vuoro. Eli varattiin netistä sitten liput klo 17 alkavaan varaukseen, mutta onneksemme värirannekejono liikkui nopeammin ja päästiin 45 minuutin odottelun jälkeen pukkareihin.





Alueena laguuni oli paljon isompi kuin Mývatnissa, mutta toistan itseäni; mä tykkäsin pienemmästä paljon enemmän. Olihan tuo laguuni siis todella hieno paikka, vesi oli ihanan lämmintä ja ilmaisia mutanaamioita sai tehdä niin paljon kuin sielu sieti. Mutta esim siinä missä Mývatnissa vesi viileni äkisti, niin tuolla se saattoi kuumeta todella paljon, vaikka liikuit vain metrin verran eteenpäin. Ei ollut kerta eikä kaksi kun eteenpäin meniessäni kirkaisin, kiroilin ja hypin muutaman askeleen taaksepäin. Olipahan muilla ympärillä olevilla hauskaa kun manasin ronskilla suomella veden kuumuutta!

Alueella oli myös saunoja, vesiputouksia ja luolia, joihin oli vapaapääsy. Rakennuksessa oli myös ravintola, mihin halutessaan pääsi syömään. Hinnoista sen verran, että tuonne oli saatavilla eritasoisia "paketteja" joista halvin oli aikuiselta se 35€, jolla sait pukukaapin ja pääsit sisään, ja kallein oli 165€ mihin sisältyi sisäänpääsyn lisäksi hierontoja ja kasvohoitoja yms muuta tilpehööriä. Tosiaan kun siellä oli  "spa" alue yhdessä nurkassa, lilluit siis lämpimässä vedessä samalla kun sait selkähieronnan? Mikäs siinä, se on varmaan sellaista rentoutumisen äärirajoille viemistä.

Suosittelen kyllä käymään tuolla, mikäli Islannissa pyörähdät. Lentokentältä siihen oli alle puolen tunnin ajomatka. Mutta ole viisas, ja varaa lippu etukäteen jo vaikkapa kotona.

Siinäpä oli meidän Islannin reissu! Hirveesti vaan hyvää sanottavaa, enkä kyllä kadu tippaakaan että tuli lähdettyä. Parasta oli tottakai seura, mahtava luonto ja uskomattomat kokemukset.

Iceland, forever in my heart.

Riikka


lauantai 26. syyskuuta 2015

Húsavík, valaiden valtakunta

Iltaa kaikille! Mitäs teidän lauantai iltaan? Omaani kuuluu Uuno Turhapuro, hyvä valkkari, tuoreet sämpylät ja hyvä ruoka. Viikko on muutenkin sujunut vallan loistavasti, meidän perheen uusin tulokas syntyi toissapäivänä ja nyt sitten odotellaan muutama kuukausi että saadaan baby kotiin. ♥ Töissäkin on sujunut mukavasti, uuden listan nyt alkaessa pääsen takaisin kesätyöpaikkaani, mistä olen enemmän kuin innoissani (hyvästi jokapäiväinen päänsärky!) ja viilenevät ilmat on innostaneet taas lenkkipoluille. Tänäänkin askel oli niin kevyt, että juostessa tunnuin vain liitävän eteenpäin. Life is good.

Vielä olisi muutama Islanti postaus julkaisematta, ja järjestyksessä tämä olisi päivä numero 5, mutta koska tuon päivän kuvamateriaali keskittyi vain Húsavíkin valaisiin ja mereen, niin päätin postauksessa keskittyä vain siihen. 

Käytiin tuona päivänä myös Akureyrissä, jota sanotaan pohjoisen Islannin "pääkaupungiksi". Isompi kaupunki, mistä löytyy jopa ostoskeskus! Pysähdyttiin siellä tankkaamaan taas autoa ja syömään, ennenkuin jatkettiin matkaa kohti majapaikkaa.Viides yö oltiin kumminkin Brekkulækurissa, majapaikkana toimi majatalo, joka järjesti pitkiä issikkavaelluksia mikäli ne varaa etukäteen. Erityisesti saksalaisten suosiossa paikka tuntui olevan, ja omistajapariskuntakin puhui sujuvasti saksaa. Tuolla syötiin myös kunnon kotiruokaa, mitä oli tuohon mennessä jo tullut ikävä; perunamuussia ja lihapullia! Ja oli muuten hyvää. 



Mutta Húsavík! Mývatnista sinne oli suhteellisen pieni lenkki, alle 100 km yhteensä. Paikkana se oli pieni, käytännössä vain satama ja sen ympärille rakennetut ravintolat, museot ja majatalot. Hirmu söpöhän se paikka kokonaisuudessaan oli. Húsavíkissa toimi kaiken kaikkiaan 3 eri valaiden bongaus firmaa, mutta me päädyttiin alkuperäiseen North Sailing Whale Watchingiin. Lueskelin TripAdvisorista suosituksia kaikista kolmesta, ja tykästyin tämän firman tapaan lähestyä valasta ja kohdata se elävänä luontokappaleena, ei ihmisten viihdykkeenä. Ja oman kokemukseni perusteella voin todellakin suositella kyseistä puljua, ei mitään moitteen sanaa,



Merellähän on tunnetusti kylmempää, joten saatiin kunnon kalastus/pilkkihaalarit päälle, eikä kylmä päässyt yllättämään. Opas puhui sujuvaa englantia, selkeästi ja hitaasti jotta kaikki ehtisivät kuulla mistä puhuttiin. Sää suosi meitä koko kolmen tunnin ajan, eli 9-12 välillä. Aluksi oli tosin pilvistä, mutta puolessa välissä aurinko tuli esiin ja sitten tulikin jo melkein kuuma noissa haalareissa.

Húsavíkin lahti on idyllinen paikka valaille ruokailla ja synnyttää poikaset. Siellä nähdään näihin aikoihin miekkavalaita, mutta yleisimmät ja ympäri vuoden bongattavissa olevat valaat ovat ryhävalas (humpback whale) ja lahtivalas (minke whale). Samoin delfiinejä näkee tuolla kuulemma todella paljon. Hyvällä tuurilla voi bongata myös sinivalaan tai kaskelotin, eli varsin monta lajia lahdessa vierailee.




Me nähtiin vain tämä yksi ryhävalas, mutta kuten monessa muussakin, tässäkin määrän korvasi laatu! Kyseinen ryhis oli vielä poikanen, ja varsin utelias sellainen. Hänellä ei ollut mikään kiire pois meidän laivan luota, vaan hän ui laivan ali, puolelta toiselle ja esiintyi meidän iloksemme. Milloin vilkutteli evillään meille ja milloin vilautti komeaa pyrstöään. Tuli oikein lähelle että saatiin ottaa hänestä hymykuvat. Ihan uskomaton otushan valas on, ja vaikka tämä kyseinen kaveri oli vielä pienimmästä päästä niin olihan se silti ihan tajuttoman iso!




Nähtiin myös useempi eri parvi delfiinejä, jotka oppaan mukaan olivat kaikki saalistus reissulla. Tässä vaiheessa aurinko alkoi paistamaan, ja saman yhtiön purjevene tuli kanssamme ihailemaan iloista pikku valasta. Meri oli koko reissun ajan todella tyyni, joten rentoutuminen onnistui ainakin jos ei muuta. Ainakin siis mulla, koska oon pikkulapsesta asti tykännyt olla merellä.



Kokemuksena tuo retki oli varmaankin sellainen, jota ei ikinä tule unohtamaan. Harvoinhan sitä pääsee noin lähelle valasta, varsinkaan valaan omasta tahdosta. Eli ihmiset hyvät, jos joskus, ikinä, milloinkaan teille tulee mahdollisuus lähteä kyseiselle retkelle, niin menkää. Hinnatkaan ei olleet niin pahoja mihin oltiin varauduttu: aikuiselta 59€, 7-15 vuotiaalta 24€ ja alle 7 vuotiaat ilmaiseksi retkelle. Once in a lifetime kokemus, ellei vallan hurjaksi heittäidy ja ala valasbongariksi! Itse unelmoin vielä miekkavalaiden näkemisestä luonnossa, mutta ehkä vielä joskus..

Tälläistä tällä kertaa!

Riikka


perjantai 18. syyskuuta 2015

Day 4: Mývatn

Hellurei taas jälleen! Muutama Islanti postaus olis vielä jäljellä, vaikka nyt onkin tuntunut ettei tahdo aikaa riittää mihinkään "ylimääräiseen". Töissä on mennyt hyvin, jatkuvaa päänsärkyä lukuunottamatta. Se on sääli, koska tykkään paljon itse paikasta, työkavereista ja esimiehestä. Mutta eihän kaikki voikaan olla "täydellistä", muuten olis jo liian hauskaa! Ja kuten mulle yks asukas totesi tässä männä viikolla "ei teilllä hoitajilla kuulu olla hauskaa". Jos edes kumminkin joskus? Eikö? No ei sitten.

Mutta niin! Neljäntenä päivänä lähdettiin Egilsstadirista ajoissa, kuten jokaisena aamuna ja suunnatiin kohti Mývatnin aluetta. Mývatn on oikeastaan järvi, jonka ympärille on muodostunut kylä, nähtävyydet, luonnonkylpylät yms. Alueesta meille oli kerrottu, että se on "luontorikkainta" aluetta koko Islannissa. Eli löytyy niin kuumia lähteitä, rikki- ja laavakenttiä, tulivuorten kraatereita kuin myös jäätikköä ja metsää. Kaikkea siis tiivistetysti yhdellä alueella. Egilsstadirista lähtiessä ajettiin ensin monta kilometriä alas laaksoon, ja sen jälkeen oli yli 5 km nousua ylöspäin. Enkä nyt siis tarkoita että noustiin 5kmn korkeuteen, vaan että viiden kilsan ajan noustiin aika lailla ylöspäin. Kaikki varmaan tajusi sen? En tiedä paljonko noustiin ylös, mutta korvat meni useamman kerran lukkoon.

 "and whither then? i cannot say."


Matkan varrelta bongatiin Dettifoss ja päätettiin poiketa siellä, kun kerran ohi ajeltaisiin. Foss siis tarkoittaa putousta, ja ne oli kartalta helpoimmat bongata. Dettifoss on muuten Euroopan voimakkain putous, mutten tiedä miten se voimakkuus sitten mitattiin.. Komea se kumminkin oli. Samalla alueella oli myös Selfoss, minkä ulkonäöstä mä itse tykkäsin enemmän.




Yllä siis Dettifoss, yksi suuri putous ja alla taas Selfoss josta tuli vähän Niagara mieleen. Selfoss oli myös hevosenkengän mallinen, matalempi ja "hiljaisempi" kylläkin. Selfossin vieressä oli useita pieniä putouksia, jotka syntyivät pienemmistä jokipätkistä.


Putouksilta lähdettiin ajamaan kohti Mÿvatnia pienen (miltei kahden tunnin..) seikkailun jälkeen. Luin autovuokraamon infolapuista, että lähellä olisi toinenkin luonnonnähtävyys, ja että sinne pääsisi samaa tietä kuin putouksille. Kyseessä olisi vain hiekkatie mutta taas, kun nyt siellä päin oltiin niin mikä jottei. Lähdettiin ajamaan sitä pirun hiekkatietä. Ajettiin ja ajettiin, sekä kirottiin sitä miten kuoppainen voi tie ollakkaan. Auto oikeesti hytkyi ja pomppi, ja siis mainittakoon ettei meillä ollut mitään maasturia vaan ihan tavallinen farkkumallinen auto.. Tunti ajettiin sitä kinttupolkua eteenpäin ajatuksena "ei me nyt enää käännytä" kunnes tien katkaisi jättimäinen lätäkkö. Ei uskallettu lähteä kokeilemaan kuinka syvä se mahdollisesti on, joten jouduttiin kääntämään auto ympäri ja palaamaan. Ainoa pulma oli, että tie oli niin kapea ettei auto mahtunut ympäri. Peruuteltiin siis hyvän matkaa sitä kuoppaista tietä, kunnes löydettiin kohta joka oli vähän leveämpi. Nälkäkin siinä matkalla tuli, joten kaivettiin evääksi otetut nakit ja leivät esiin. Itse tilanteessa ei hirveesti naurattanut, mutta nyttemin oon saanut kuulla jo kuittailua siitä miten "Riikka halus nähä vähän nähtävyyksiä"... He he ja sillee. Hauskinthan tässä hommassa oli se, ettei sillä tiellä olisi saanut ajaa muutakuin maasturilla. Huomattiin se kyltistä kun päästiin takaisin.

Kunnon tielle taas päästyämme, ajateltiin vaan jatkaa suoraan majapaikkaan. Matkan varrelle sattui kuitenkin joku tulivuoren paineidenpurkausalue, enkä pysty sanoin kuvailemaan sitä löyhkää mikä tuolla oli. Paljon pahempi kuin Geysireillä, siis ei luoja oikeesti. Niin oksettava katku, eikä hommaa helpottanut sekään että ilma oli sakeanaan pienistä kärpäsistä! Meille kerrottiin, että Mývatnissa on kaksi vaihtoehtoa; joko viettää aikaa ilman ainuttakaan kärpästä, tai viettää aikaa niiden kaikkien kanssa. Välimaastoa ei ole. Ja me tietty saatiin nauttia niiden kaikkien seurasta.



Tuonne ei onneks tehty pitkää pysähdystä, vaan jatkettiin matkaa suht. nopeasti. Ajettiin siitä sitten suoraan majapaikalle, vietiin kamat huoneisiin ja levättiin hetki. Vatsat alkoi kurnimaan ja täkäläinen luonnonkylpylä houkutteli. Ravintolaa siis metsästämään ja sen jälkeen pulikoimaan! Mývatn Nature Baths on laguuni, johon pulppuaa vettä maan alta, ja jonka tulivuori on lämmittänyt. Ja pakko myöntää, mä tykkäsin tuosta pienemmästä paikasta enemmän kuin Blue Lagoonista, josta kerron myöhemmin lisää. Vesi oli 38-41 asteista, ei mitään hirveän syvää mutta voi että niin mukavaa. Oli ihana vain nauttia lämpimästä vedestä ja rentoutua ihan kunnolla. Vaikka reissulla ei tullut kylmä oikeastaan kertaakaan, niin oli noi lämpimät altaat sellaisia "ahh" fiiliksen aiheuttajia. Ehdottomasti yksi asia, mikä jokaisen tulee testata Islannin reissulla!




Tarpeeksi rentouduttuamme ajeltiin takaisin majatalolle pienempiä teitä pitkin, ja nähtiin tulivuoren purkauksien jälkiä. Oli laavakenttiä, laavametsää, maanjäristyksessä syntyneitä railoja ja vaikka mitä. Tuo alla oleva kuva on yksi esimerkki siitä, miten tyylikkäästi maanjäristys saa revittyä umpikallion rikki. Ja kuvassa näkyvä sumu on muuten kuuma lähde tuolla railon pohjalla, mutta siinä oleva vesi on himpun verran liian kuumaa uimista ajatellen..



Mývatnin järvialue oli hurjan kaunis, ainakin noin auringonlaskun aikaan. Värit oli lämpimiä, ja puut toi maisemaan ihan erilaista pehmeyttä kuin aiemmin matkalla. Islannissahan ei puita, saati metsää, pahemmin ole. Parilla paikalla oikeastaan. Alueella olisi ollut varmasti vaikka ja mitä nähtävää vielä, oppaissakin sanottiin että sinne pitäisi varata 2 päivää. Meille tämä yksi oli kumminkin riittävä, ja nukkumaan käytiin hyvin, sekä odottavaisin mielin. Seuraavana aamuna tehtäisiin pieni lenkki Húsavíkin kautta, ja veikkaan että ainakin isillä oli sen suhteen tosi hyvät fiilikset..

Riikka